Haaste vuodeksi 2013

Bongasin Kirjeitä Decolle -blogista tällaisen kivan haasteen! Haasteessa on joka kuun viimeiselle päivälle muutama kysymys joko siitä päivästä tai vaikka koko kuun ajalta, jos ei päivän aikana ole tapahtunut mitään. Ajattelin tarttua haasteeseen, toivottavasti muistan sen joka kuussa tehdä! Saapi muistuttaa, jos postausta ei kuulu! :) Kiitos Viiville tästä ideasta!

Heti lähtee haaste hienosti käyntiin, kun postaan tammikuusta, kun helmikuustakin on ehtinyt kulua jo viikko... :D

Tammikuu siis vetelee viimeisiään ja aiheet ovat seuraavat:

Hyvä teko, eli päivän hyvä teko. Mitä teit ympäristön-, perheen-, kodin-, elämänasenteen tai minkä tahansa hyväksi?

Yritin kerran lenkilläni tehdä hyvän teon. Edelläni meni mies lastenrattaiden kanssa. Huomasin, että maassa oli pinkki pieni lasten lapanen, joten juoksin miehen kiinni ja kysyin, oliko hanska heiltä tippunut. Ei kuitenkaan ollut, mieskin oli sen maassa kyllä huomannut. Kovasti hän kuitenkin kiitteli minua. Yritys hyvä kymmenen. :)

Aamiainen, tämä nyt on selvä juttu. Eli mitä söit aamiaiseksi?

Rasvatonta luonnonjogurttia, pikkuisen omenahilloa ja itsetehtyä mysliä. :)

Tv-ohjelmat. Meillä kaikilla tulee tuijotettua töllöä, joten kerro, mitä kaikkea tänään tuli töllöstä töllättyä!

Tänään tv ei ole vielä ollut päällä, vaikka vapaapäivää vietänkin. :) Digiboksille meillä menee jatkuvasti nauhalle CSI:t, Kosketus, Hurja painonpudotus, Smash, Criminal Minds, NCIS, Olipa kerran, Moderni perhe...

Hauskin juttu, mikä sai sinut tänään nauramaan ääneen tai sisäisesti? Miten ehkä mokasit tai nolasit itsesi, joka lopulta olikin aika hauskaa?

Tää on paha! Nyt ei tuu yhtäkkiä mitään mieleen! Sallittaisiinkohan tähän muistelu vähän kauempaa? En muista tapahtuiko tämä joulu- vai tammikuussa. :D Matkustin metrossa niinkin pitkän matkan kuin Kalasatamasta Hakaniemeen (kaksi pysäkinväliä) ja seisoin ovivälikössä matkan ajan. Asetuin oven eteen toiselle puolelle ja seisoin siinä, kunnes metron pysähtyessä Hakaniemessä sekunnin sadasosan ajan (juuri liian pitkään) tajusin tuijottavani betoniseinää. Kerkisin myös ajatella, että miksi ovet ei aukene meille. Hokasin onneksi suht nopeasti, että ovi avautuikin takanani. Voi nolous... :D