lauantai 8. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivän juhlasyömingit

Meillä alkaa olla jo perinne, että kutsutaan ystäviä itsenäisyyspäivänä meille syömään (ja juomaan) hyvin. Tai sitten ollaan itsekin päästy kylään syömään (ja juomaan) hyvin. Kunhan itsenäisyyttä juhlistetaan! Menua ollaan suunniteltu jo monta viikkoa ja erinäisiä kertoja testailtu tarjoiluja etukäteen. Hyvin meni, hyvää oli ja vieraat olivat tyytyväisiä, samoin isäntäväki. :) Tässä muutamia kuvasia syömingeistä. Jos minulla piisaa virtaa, voin vaikka jakaa joitakin reseptejä myöhemmin. Ja riippuu myös siipan muistista, osan resepteistä hän sävelsi ihan itse. :)

Alkupaloiksi omena-calvadosglögin kanssa Ravintola Lehtovaaran mallasleipää porkkanapyreen ja kallioimarreporkkanalastujen kanssa.


Seuraavaksi kylmällä alkupalaosastolla oli Black Tie -valkoviinin kanssa suomalainen tapaspöytä. Eli juuressipsejä (palsternakkaa, porkkanoita ja lanttua) kallioimarremajoneesilla, lohichevichenäkkäreitä, peuramakkaraa ja kaslerkinkkua.

Lohichevichenäkkäreitä

Palsternakkasipsejä

Porkkanasipsejä

Lohichevichenäkkäreitä

Lämpimänä alkuruokana oli punajuuri-vuohenjuustokeittoa paahdettujen cashewpähkinöiden ja havuöljyn kanssa.

Pääruokana tarjoilimme kuha-nieriärullia sitruunaisen puikulaperunamuusin kanssa. Kevyehkö Burgundin pinot noir -punaviini sopii hyvin kalankin kanssa!

Jälkiruoaksi lakritsa-sitruunamoussea kauramurujen kera. Moussen kanssa maisteltiin kesällä Ranskasta tuomaamme Paul Etiennen Charme-samppanjaa.


Ja vielä kahvin kanssa karpalo-valkosuklaafudgeja ja...



 ...vadelma-valkosuklaatryffeleitä kaakaojauhe- ja tummasuklaakuorrutuksilla.

Unohtamatta tietenkään Hakaniemen kauppahallin Lentävä lehmä -kaupasta haettuja suomalaisia juustoja, jotka nautiskeltiin ennen jälkiruokaa. :)

20 kommenttia:

  1. Voi itku, harmittaa kovin perinteisen illallisemme peruuntuminen! ;( Mutta onneksi joka vuosi saa juhlia itsenäisyyttä uudelleen.

    Herkullisen näköisiä ruokia, teillä oli varmasti kiva ilta. Hehee, arvattiin noi havu- ja imarrehommat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi harmi kyllä, mutta otetaan uusiksi taas joskus ja vuoden päästä viimeistään! :D

      Kyllä vaan, havuja haettiin lähipuutarhasta (metsästä) ja kallioimarretta kaivettiin hangesta. :D

      Poista
  2. Ihania herkkuja! Näyttävät tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain! Ja onnistuivatkin mukavasti etukäteiskehittelyjen ja -testausten ansiosta. :) Tosin jälkiruoan kanssa ollut kauramuru piti olla kaurakeksejä, mutta allekirjoittanut onnistui sössimään sen unohtamalla munan taikinasta... :D

      Poista
  3. Olipas ihanan näköisiä herkkuja!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenmoista hyväskää sitä tuli väkerrettyä! :)

      Poista
  4. Oi että mitä herkkuja! :) Ihanan erilaista! Asuuko teillä kokki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä asuu amatöörikokki, mies lukee keittokirjoja siinä missä minä hömppäromaaneja. :D Minä toimin aina assarina sitten meidän chefille. :)

      Poista
    2. Oon kyllä aika onnekas! :)

      Poista
  5. Onpa herkullisen näköistä! :)

    VastaaPoista
  6. Oi, aivan järkyttävän ihanan näköisiä herkkuja!Tohon vielä hyvät juomat kylkeen niin avot! :)
    Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa ja joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nautiskeltiin ruokien kanssa pari putelia Ranskasta tuotua punaviiniä ja samppanjaa, ei paha! :D Kiitos paljon ja samoin ihanaa joulun odotusta sinnekin päin! :)

      Poista
  7. Aikamoisen upean näköiset herkut olleet teillä! Tässä nälkäisenä näitä kuvia katselen=) Mitä nämä sisältävät --> lohichevichenäkkärit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain! Minä en ole ollenkaan se pääkokki, vaan olen delegoinut miehelleni ne hommat. :D En osaa nyt yhtäkkiä sanoa tarkkaa reseptiä, mutta näkkärit miekkonen tehtaili pastakoneella, että tuli tarpeeksi ohuita. Taikinassa oli ainakin vettä, jauhoja ja tilliä... :) Haukichevichessä taisi olla haukea, sitruunaa ja mausteita. Voi minua, kun en ole yhtään kartalla! :D Voisin vaikka konsultoida meidän chefiä ja laittaa tänne tarkempaa reseptiä. :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Hyvää kyllä oli! Ei kovin montaa kertaa vuodessa tule tehtyä näin pitkän kaavan mukaan sattuneesta syystä. :D

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...