lauantai 17. joulukuuta 2011

Punajuuri-vuohenjuustopyre


Punajuuri-vuohenjuustopyre

4-5 isoa punajuurta
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
100 g vuohenjuustoa
1 dl kuohukermaa

Kuori ja viipaloi punajuuret puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Kierittele viipaleet oliiviöljyssä ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Paahda punajuuriviipaleita uunissa 200 asteessa, kunnes ne ovat rapsakoita (10-15 min).

Laita punajuuriviipaleet ja vuohenjuusto tehosekoittimeen ja surauta pikkuisen. Punajuurista pitäisi tulla mieluummin rouhetta kuin tasaista mössöä. Sattumia saa jäädä! :)

Vaahdota kerma ja sekoita se punajuuri-vuohenjuustoseokseen. Mausta vielä lopuksi tarvittaessa suolalla ja pippurilla makusi mukaan.

Punajuuri-vuohenjuustopyre sopii lisukkeeksi esim. liharuoan kanssa, leivän päälle tai vaikka sellaisenaan syötäväksi! Maiskis! :)

perjantai 16. joulukuuta 2011

Vanhan Joulumyyjäisistä Leonardo Bar & Ristoranteen

Postauksen otsikko nyt ehkä antaa ymmärtää jotakin biletyksen tyyppistä, mutta olin ihan vain itsekseni liikenteessä iltapäivällä. :) Kävin siis tällä viikolla vapaapäivänä vähän kaupungilla taasen. Ensin kävin ystäväni ihanassa putiikissa MariDecossa Munkkiniemessä. Sen reissun tuliaisista tulee ihan oma postaus. :) Munkkiniemestä ajelin ratikalla keskustaan Vanhan Joulumyyjäisissä käymään. Siellähän oli taas kaikenlaista ostettavaa, mutta ohhoh, en ostanut mitään!

Ehkä ostamattomuuteen saattaa olla syynä, että kun tosiaan piipahdin tuolla MariDecossa ennemmin ja sieltä löytyi kivasti tuomisia. :) Mutta myyjäisissä on kuitenkin paljon sellaisiakin juttuja, joita voisi tehdä itsekin. Eli harrastin lähinnä ideakeräilyä. Sellaiset jutut, joita oikeasti olisin halunnut (kuten käsin taotut upeat salaattiottimet), maksoivat sitten maltaita. Ja kun joululahjatkin alkavat olla jo hankittuna, niin ei niitäkään sitten tullut katseltua. Kerrankin näin päin, pankkitili kiittää! :) 

Hauska oli huomata, kuinka jossakin kojussa myytiin kuivattuja omenaviipaleita, 4 euroa maksoi sellainen pienehkö minigrip-pussillinen. Vitsi sentään, vähänkö me oltaisiin tienattu, jos oltaisiin hokattu pistää nuo kuivatut omenat myyntiin! :D Ollaan tosiaan kuivattu omena- ja päärynäviipaleita uunissa matalalla lämmöllä, ja niistä tulee hyviä, kuin karkkeja. Tässä vielä huippulaatuinen kännykkäkuva Vanhalta:



Myyjäiset kierrettyäni menin lounaalle Leonardo Bar & Ristoranteen Rautatieasemaa vastapäätä. Ihan jees paikka. Haaveilin heidän muhkeasta salaattibaaristaan, mutta lounasaika olikin jo ohi ja tilasin sitten listalta pastaa. Tagliatelle al Pollo Tricolore eli tagliatelle-tuorepastaa, broileria, herkkusieniä ja paprikaa kermaisella tomaattikastikkeella, oli ihan maukas annos. Ja kohtuullisen iso annos, ihan kaikkea en jaksanut edes syödä. Paljon oli kastikettakin, vähempikin olisi ehkä minun makuuni riittänyt. Mutta kun kermaisaa tilasin, niin sitä sitten sain. :) Vähän hemmottelin itseäni ja tilasin lasillisen viiniä kyytipojaksi. Keskellä päivää! Yksikseni! :D Ai niin, alkuun tuotu leipä oli muuten taivaallisen hyvää! Leonardo Bar & Ristorante on kiva paikka, kannattaa käydä tsekkaamassa heidän salaattibaarinsa lounasaikaan! Viime käynnistäni on jo aikaa, mutta muistaakseni silloin oli hyviä täytteitä ja iso annos. Mikä tärkeintä. :)


torstai 15. joulukuuta 2011

Yume

Juhlistimme mieheni nimipäivää jo etukäteen Yume-ravintolassa Kluuvikadulla. Yume on Palace Kämp -ravintoloihin kuuluva japanilainen ravintola Hotel Kämpin yhteydessä. Ostin Offeriumista diilin, jolla sai Yume Moriawase -menun kahdelle yhden hinnalla, niin raaskimme mennäkin. :) Menuun sisältyivät misokeitot, merilevä-nuudelisalaattia, edamamepapuja, rapeaa possunkylkeä (tai vaihtoehtoisesti olisi saanut kasvistempuran) sekä keittiön 12 palan sashimi- ja sushilajitelman.

Kuva: www.palacekamp.fi/ravintolat/yume

Kuva: www.palacekamp.fi/ravintolat/yume

Kuva: www.palacekamp.fi/ravintolat/yume

Kuva: www.palacekamp.fi/ravintolat/yume

Ruoka oli oikein hyvää ja laadukasta, samoin palvelu oli todella ystävällistä. Taustalla soi koko ajan japanilainen musiikki. Välillä tuli perinteisempää musiikkia, välillä klassista ja jotain popahtavaakin kuultiin. Biisilista kattoi japanilaisen musiikkimaun siis hyvin laidasta laitaan. :) Sisustukseen kuitenkin ihastuin eniten, yllätys! :) Ihanan tyylikästä ja selkeää, jopa skandinaavista sanoisin, kuitenkin japanilaisin vivahtein. Luonnonmukaisia materiaaleja, pellavalautasliinat... Erityisesti ihastuin noihin metallitankoihin, joita kuvissa näkyy. Meidän pöytämme oli ihan ikkunan vieressä, joten metallitankoseinämä oli ihan mukava, hieman näköestettä kuitenkin kadulla kävelevien ihmisten katseilta.
Moriawase-menun lisäksi otimme kuuden kappaleen setin Lappi-makirullia, joissa oli savuporoa, tuorejuustoa, korianteria ja oshinkoa. Makirullat oli päällystetty maalaisleipärouheella. Aika mukavalta maistuivat nämäkin! Tosin siinä todettiin, että aika tuhteja olivat nämä pororullat, kun on tähän asti tottunut vaikka kurkku-, paprika- tai lohitäytteisiin. Jälkiruoasta en yllättäen muistanut ottaa kuvaa. :) Mutta otimme "päivän pikkumakean", joka oli inkiväärivanukasta. Vanukkaan kanssa nautimme japanilaista Umeshu Choyan Sarari-jälkiruokaviiniä.

Vaikka illallinen oli hyvä ja pidimme ruoasta ja ravintolasta, niin ehkä ennemmin kuitenkin makumme kallistuu Gaijin- ja Farang-ravintoloiden ruokiin. Niistä vain tykkäämme enemmän, tarkkoja makuasioita nämä! :) Mutta voin kuitenkin suositella Yume-ravintolaa lämpimästi, kannattaa käydä testaamassa!

Hauska idea laittaa tuo rapea possunkylki säilykepurkkiin! :)


Ei nyt kovin tarkasti kuvasta näy, mutta heti ovesta sisään tultaessa koristeena oli kaunis puu, jonka oksilla roikkui punaisia origameja. Hieno!


Tässä nyt niitä metallitankoja. :) Mielestäni olivat ihan metallia, eikä muovia, kun tottakai niitä piti vähän hipelöidä.

Mukavan illallisen päätteeksi kävelimme vielä Espaa pitkin Bar Groteskiin yömyssyille. Kiva ilta, piristystä arkeen! :)



tiistai 13. joulukuuta 2011

Sir Paul McCartney!!!

OMG. Oli aikamoista nähdä Sir Paul McCartney LIVENÄ! 69-vuotias setä veti aika hyvin. Kylmät väreet menivät erityisesti näiden biisien aikana: Eleanor Rigby, Let It Be, Hey Jude ja Yesterday. Ai että miten niin oon tylsä ja tykkään vain kuluneista klassikkobiiseistä enkä niistä uusista tai vähemmän tunnetuista... :) Soittivat muuten kaikki ne biisit, jotka halusinkin kuulla! Eli edellä mainitut. :D Toisin kuin Bon Jovi EI soittanut Alwaysia EIKÄ Thank You For Loving Metä. Eli Paul McCartney on kiva, Bon Jovi ei. :)

Yritin kännykällä ottaa kuvia, ovat mitä ovat...

Sain ikuistettua Paulin takaapäin isolta screeniltä...



Siinä on joku juttu, että kun on koko elämänsä ajan ollut enemmän tai vähemmän kiinnostunut musiikista ja tietyt muusikot ovat "tavoittamattomia", niin sitten kun tällaisen muusikon näkee ja kuulee livenä, niin huh huh. Harvoin minulla tällaista oloa tulee, mutta Paul McCartney on kuitenkin Paul McCartney. The Beatlesin jäsen!!! Niinku oikeesti!!! :)

Muuten hyvä, mutta kasvoja ei oikein erota... :D Muutaman ekan biisin ajan McCartneylla oli päällään tyylikäs Beatles-henkinen pikkutakki, jonka hän sitten riisui. Ja takkia riisuessaan kommentoi, että tämä oli sitten ainut asunvaihto tässä konsertissa. :) Takin alta paljastui tyylikkäästi valkoinen kauluspaita ja ohuet henkselit, jotka kannattelivat suoria housuja, joiden sivusaumoissa oli kanttaukset samalla takin sinisellä. En paljoakaan kiinnittänyt asuvalintoihin huomiota... :)


Keikka kesti encoreineen kolme tuntia! Uskomatonta! Ja Paul on ihan supliikkimiehiä, yleisö oli ihan sulaa vahaa, kun hän oli opetellut muutaman lauseen suomea ja muutenkin jutteli mukavia. Ja mikä tärkeintä, ripotteli näitä The Biisejä aina sopivin välein pitkin konserttia. Kuultiin mm. All My Loving, Long And Winding Road... Bond-tunnarin Live And Let Die -aikana oli hieno tulishow, oli jos jonkinlaista pauketta ja välähdystä! Olin niin äimän käkenä, etten edes tajunnut yrittää ottaa kuvaa. :)

McCartney istahti pariin otteeseen myös flyygelin taakse. Ihan hyvin tyyppi lauloi, sekä soitti bassoa, kitaraa, ukuleleä ja pianoa. Unohdinkos jonkun soittimen?

McCartneylla oli mukanaan vain 4-henkinen bändi. Ei tanssijoita tms. "turhaa". :) Okei okei, eivät tanssijat ole turhia!!! :) Mutta Sir Paul hoiti homman kotiin ytimekkään tehokkaasti. Ei show tarvinnut enempää esiintyjiä, yhdessä McCartneyssä on ihan tarpeeksi! McCartney ja oikeanpuoleinen kitaristi/basisti vuorottelivat basson varressa, vasemmanpuoleinen kaveri soitti koko ajan kitaraa, lisäksi mukana olivat kiipparisti ja aivan ihana rumpali. :) Saisihan rumpalikaverin nimen selvillekin netistä, jos googlaisi, mutta en nyt ruvennut etsimään, sorry. Rumpalilla oli ihan omat tanssimuuvit jossakin biisissä, lisäksi hän ilmeili ja muutenkin hassutteli koko keikan ajan. Mahtava kaveri! :) Ja tosi hyvä laulajakin, itse asiassa koko bändi lauloi taustoja. Kiipparisti osui kuvaan näinkin hyvin:



Minulle sattui vielä hauska juttu auton parkkeeraamisessa. Ajoin töistä päin tuhatta ja sataa Hartwall Areenalle, että ehtisin näkemään edes osan keikasta. Suljin myymälän klo 20 ja lähdin sitten kiireen vilkkaa Areenaa kohti. Tottakai kun pääsin Areenan parkkihallin ovelle, minulle kerrottiin, että halli on täynnä. Naamani taisi venähtää, koska kello oli siinä vaiheessa about 20.20 ja keikan piti alkaa klo 20. Onneksi mielentilani (usein tahtomattani huom.) näkyy kasvoiltani aina tosi helposti, niin parkkisetä oli ihana ja sanoi, että parkkeeraa vain tuonne Jokereiden parkkipaikoille, että kun konserttikin on jo alkanut, niin ei sinne kukaan enään tule. Niinpä pistin autoni sinne paikalle, joka oli varattu jollekin Korkiakoskelle, en maksanut parkkeeraamisesta mitään ja istahdin paikalleni katsomoon ihan oikeasti samalla sekunnilla kun McCartney pamahti lavalle. Keikka oli puolisen tuntia myöhässä. Loppu hyvin kaikki hyvin! Onneksi on ihania ihmisiä vielä olemassa! :) Eihän sen miehen olisi mikään pakko ollut minua päästää sinne varatuille paikoille.

Tottakai sitten murehdin jossakin vaiheessa, että miten ihmeessä pääsen sieltä sivusta parkkipaikalta pois, kun hallista lappaa autoja konsertin jälkeen tasaisena virtana. No, en sitten tiedä keneksi minua luultiin, mutta kun lähestyin hiljoilleen paikaltani sitä kohtaa, josta pääsi tielle ja joka oli suljettu muovitötsillä, niin se tyyppi, joka vartioi, ettei kukaan pääse sinne taakse autolla, otti muovitötsät pois edestä ja pysäytti liikenteen, että minä pääsin tielle. Vähänkö nauroin ihan kippurassa siellä autossa itsekseni, että luulikohan se mua vaiks Leena Harkimoksi tai jotain! :D Joo, tiedän, mulla on ihan omat huvini. :D

Ja loppuun vielä todiste hyvällä kuvalla, että oikeasti se Paul oli siellä lavalla. Tästä kuvasta erottaa kasvonpiirteetkin, toisin kuin noista meikäläisen kännykkäkuvista. :) Mutta oli kyllä upea keikka!!

Kuva: www.iltalehti.fi/John Palmen

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Pikkujoulut Lehtovaarassa

Olimme eilen viettämässä työpaikkamme pikkujouluja ravintola Lehtovaarassa Töölössä (Mechelininkatu 39). Lehtovaara on perinteikäs klassikkoravintola, joka on toiminut jo 95 vuoden ajan.

Kuva: www.lehtovaara.com

Kuva: www.lehtovaara.com

Kuva: www.lehtovaara.com
Lehtovaara on läpi vuosikymmenten tullut tunnetuksi korkeatasoisen suomalaisen ja kansainvälisen ruuan tarjoajana. Vuosien mittaan Lehtovaara on saanut useita kunnianosoituksia, joista mainittakoon: Vuoden ravintola 1991 (Suomen Gastronomien seura), City-lehden valitsemana Kaupungin paras pihvi 1996 (ravintolan perinteinen Coeur de filet Provençale) sekä Rôtisseur -kilpiravintola 2002.

Viinilista on maan parhaimpia. Se sisältää kattavasti eri alueita ja rypälelajikkeita edustavia huippuviinejä. Myös mielenkiintoisia erikoisuuksia on runsaasti. Viinejä on jatkuvasti yli 100 eri nimikettä listalla.  
Lehtovaara on tunnettu miellyttävästä ilmapiiristään, makuhermoja hemmottelevista ruoka-annoksistaan sekä asiakasta arvostavasta lämpimästä palvelustaan. Ravintolassa on 120 asiakaspaikkaa. Erityisen suosittu on ympäri vuoden avoinna oleva lasiterassi.  

Ravintola Lehtovaara on Helsingin perinteikkäimpiä ruokapaikkoja. Sen perusti kondiittori Emil Lehtovaara Viipuriin vuonna 1916. Emil Lehtovaara möi ravintolan tukholmalaiselle Ragnar Hanssonille v. 1922. Tuli talvisota (1939) ja koko Viipuri lähti evakkoon. Niinpä Hansson muutti Lehtovaaran Helsinkiin v. 1940. Siitä lähtien on ravintola sijainnut nykyisellä paikallaan Taka-Töölössä Sibeliuspuiston kulmalla. (www.lehtovaara.fi)

Miellyttävä ravintola! Palvelu on ihanan hillityn rauhallista ja hyvin kohteliasta. En voisi kuvitella kovin mahdottoman rempseää kaveriporukkaa tänne, vaikka ruoka onkin maittavaa. Tiukkapipoinen tunnelma ei kuitenkaan ollut, mutta vain niin kivan hienostunutta. :) Perinteikäs sisustuskin korosti klassikkoravintolan tunnelmaa.

Alkuruoaksi söin Yrttipaahdettua peuranpaistia, mustaherukkachutneyta ja sellerisalaattia. Kylmä alkupala-annos maistui varsin hyvältä, peura oli hyvää ja mustaherukkachutney sopi lihan kanssa mukavasti. Erityisesti tykästyin kermaiseen sellerisalaattiin, en ole mikään sellerifani, mutta nyt oli hyvää! :)


Muut ottivat Lasimestarin nieriää, porkkanakreemiä ja marinoitua punasipulia, Samppanjalla kuohkeutettua maa-artisokkakeittoa sekä Graavattua kampasimpukkaa, mummonkurkkua ja tillimajoneesia. Tässä kampasimpukka-annos kuvassa.


Pääruuaksi kolme meistä jakoi perinteisen ja suositun liha-annoksen Coeur de filet Provencale 1952, lisäksi seurueessamme syötiin Paistettuja ahvenfileitä, pekaanipähkinärisottoa ja duchesseperunaa. Coeur de filet -annos on Lehtovaaran klassikkoannos, se on myös palkittu City-lehden palkinnolla "Kaupungin paras pihvi" vuonna 1996. Cour de filet tarkoittaa härän sisäfileetä, tiristettyjä valkosipuliperunoita, valkosipulivoita ja ruskistettuja tuoreita herkkusieniviipaleita. Annos oli koottu isolle vadille, josta tarjoilija jakoi ruoka-annokset lautasille. Lihan kypsyysasteen sai jokainen valita, vaikka annos tarjoiltiinkin samalta vadilta. Annos oli hyvä ja varsin täyttävä! Perunoihin ja sieniin oli minun makuni mukaan holahtanut vähän liikaa suolaa, mutta ei niin häiritsevästi, että olisi ruokahaluun vaikuttanut. Ainakin koko annos upposi mahaani ihan helposti. :)


Jälkiruoasta olimme yksimielisiä ja pöytään tuotiin Tummasuklaakakkua, konjakkipäärynää ja valkosuklaakastiketta useampi annos. Oikein maukasta. :) Jälkiruoan kanssa nautimme portugalilaista portviiniä (2006 Quinta do Pégo LBV Port).


Vaikka Lehtovaaran ruoan suhteen ei voida puhua varsinaisesta fine diningista, on paikka kyllä kaikki palkintonsa ja tunnustuksensa (mm. Chaîne des Rôtisseurs) ansainnut. Viinilista on laaja, palvelu ystävällistä ja kohteliasta, sisustus on siisti ja tyylikäs ja mikä tärkeintä, ruoka oli todella hyvää, vaikka ei yllätyksiä tarjonnutkaan. Mutta yllätykset on varattu muille ravintoloille, Lehtovaaran vahvuutena on jatkaa valitsemallaan tutulla ja turvallisella, perinteisellä linjalla! :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...