sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Nokkos-jauhelihapihvit ja nokkoskastike

Miekkoseni muisti tässä yksi päivä, että meillä on pakkasessa nokkosia pussillinen. Aika laimea "jippii" oli minun reaktioni tähän. Olen jo syönyt nokkoskeittoa ym., mutta silti suhtaudun vähän varauksella näihin kokeiluihin. :)

Hyviähän niistä sitten kuitenkin tuli, piti myöntää. :) Näyttivät niin hauskoilta raakoina, että piti ottaa niistäkin kuva. Alempana sitten ohjetta. Enjoy! Jos sattuu siis olemaan nokkosia pakastettuna. :D En muuten edes tiedä, että saako nokkosia kaupasta muuten kuin kuivattuna? Luulisi nyt, että jostakin. Muuten sitten vain odottamaan ensi kesää. :)

Pihvien kanssa söimme paahdettuja juureksia ja nokkoskastiketta. Kastikkeen ohje tuossa alla myös. Grillivastusten alla kypsyi tällä kertaa muutama peruna, pari porkkanaa, pala lanttua, varsiselleriä ja sipulia. Kasvisten (tai juuresten tai mitä ovatkaan) päälle lorautettiin öljyä, suolaa ja pippuria sekä ripaus hunajaa! Toi muuten kivan makean maun.




Nokkos-jauhelihapihvit

400 g paistijauhelihaa
50 g ryöpättyjä nokkosia
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl dijon-sinappia
suolaa
pippuria

Hienonna sipulit. Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikinasta pihvejä. 

Vinkki: Muotoillessa kannattaa painella pihvit tosi hyvin, että ne pysyvät kasassa. Taikinaan ei nimittäin tule esim. kananmunaa sitomaan taikinaa sen paremmin. Mutta pysyvät kyllä kasassa, kun tarpeeksi hyvin painelee! :)

Paista pihvit kypsiksi pannulla ja nauti!


Nokkoskastike

50 g ryöpättyjä nokkosia
2 dl kreikkalaista (tai turkkilaista) maustamatonta jogurttia
loraus oliiviöljyä
suolaa ja pippuria maun mukaan
1 valkosipulinkynsi murskattuna
pikku loraus hunajaa

Sekoita ainekset keskenään ja se on siinä!

12 kommenttia:

  1. Ooo.. harmi ettei pakkasesta löydy nokkosta. Kesällä siitä ei kyllä tuolla pihalla olisi ollut pulaa. Kuulostaa ihan sika hyvältä, nam nam. Mahtaakohan nokkosta olla kaupan pakastealtaissa?!?.. Kurkkaankin ja nappaan reseptin talteen :)

    VastaaPoista
  2. Ensi kesänä sitten vaan keräämään ja pakastamaan nokkosia! :) Kannattaa kurkata pakastealtaaseen, voisi hyvinkin ehkä löytyä! Toivotaan! :)

    VastaaPoista
  3. Hih, tajusin juuri, että olen aivan totaalisesti säästynyt (vielä) nokkosruoalta:)

    VastaaPoista
  4. Hahaa! Arvaas kuka vuotaa tämän tiedon eteenpäin! :D :D :D

    VastaaPoista
  5. En oo varmaan ikinä syöny nokkosia! En ainakaan muista. Pitää siis ehdottomasti kokeilla ensi kesänä, jos vaikka maistuis.. :) Miltä nokkoset muuten maistuu? :O

    Mitä oot tehnyt noille nokkosille? Siis missä muodossa oot ne pakastanut?

    VastaaPoista
  6. En minäkään ollut maistanut nokkosia ennen viime kesää! :D Viime kesänä mieheni innostui kaiken maailman yrteistä ym. luonnossa kasvavista heinistä ja sittenhän niitä kokeiltiin ruokalajeissa... Nokkonen ei ole kauhean voimakkaan makuinen, ainakaan tämä pakastettu versio. Mutta sitten kun sen maistaa, niin se maistuu, ööö, vihreälle? :) Ei siis maistu pahalle, kitkerälle tms.

    Nokkoset on ryöpätty. Tai siis anoppi ryöppäsi ne. :D Että en ollut edes todistamassa tätä käsittelyä, huomasin vain valmiit paketit meidän pakkasessa. :) Ryöppääminen tarkoittaa siis kai niinku keittämistä ja sillai... ??? :)

    VastaaPoista
  7. Nokkosen voi hyvin korvata pinaatilla, näissä pihveissä varmaan tuore pinaatti toimisi oikein hyvin. Nokkoskeiton makukin on niin lähellä pinaattikeittoa. :)

    Anna

    VastaaPoista
  8. Totta, pinaatti toimisi varmasti hyvin myös! Tuo ryöpätty nokkonenhan näyttääkin ihan samalta kuin keitetty pinaatti. :) Ja nyt kun sanoit, niin makukin muuten muistuttaa myös! Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  9. ooo nokkonen on kyllä älyttömän hyvää!!! nokkos-fetapiirakka on kans varsin mainio :) mut tää pihvi-idea oli mulle aivan uusi! kesällä kokeilen!

    VastaaPoista
  10. Ai vitsi, nokkos-fetapiirakkakin kuulostaa hyvältä! Testaukseen menee, kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...