torstai 31. toukokuuta 2012

Essie-kynsilakat

Ajattelin postata vähän erilaisen postauksen, en hirveästi mistään kauneudenhoitotuotteista kirjoittele, kun eivät niin kuulu kiinnostuksen kohteisiini. Mutta nyt oli pakko! :)

Monessa paikassa on jo vaahdottu Essie-kynsilakoista. On ollut mainoksia, blogikirjoituksia jne. Ajattelin ensin, että mistäköhän moinen innostus johtuu, kynsilakka kuin kynsilakka. Uteliaisuuteni kuitenkin vei voiton, kun Sokoksen 3+1-päivillä Essie-lakat olivat tarjouksessa. Ostin "all in one base" -aluslakan ja yhden värillisen kynsilakan (näin alkuun).



Enää en ihmettele Essie-lakkojen hehkutusta! Tästedes en taida käyttää mitään muuta lakkamerkkiä. Aluslakka levittyi tosi hyvin ja kuivui nopeasti. Lupaus "45 % vahvemmat kynnet 5 päivässä" jää vielä nähtäväksi, mutta "välittömästi 88 % sileämmät kynnet" piti ainakin jonkin verran paikkansa. En sillai sen tarkemmin mittaillut, että prosenteista olisin ihan varma. :D

Seuraavaksi lakkasin pari kerrosta värillisellä lakalla. Sävyn nimi on "angora cardi", tarkemmin luonnehdittuna "a creamy, deep dusty rose". Tykkään ihanasta sävystä! Lakka levittyi todella hyvin, lakka on aika paksua, joten se "jämähtää" helposti paikalleen. Olen varsinainen tunari lakkaamaan itse kynsiäni, hermot palaa AINA, kun lopputuloksesta tulee epäsiisti. Nyt onnistuin! Uskomatonta! :) Jäljestä tuli myös tasainen, yksikin kerros olisi voinut riittää, mutta laitoin kaksi varmuuden vuoksi.


Kehtasin jopa ottaa nyt kuvan itse taiteilemistani kynsistä! :) Muut luottokamani kynsien kanssa on tietenkin kynsilakanpoistoaine, johon dippaan tuota vasemmalla näkyvää "kynsikynää" tai mikä lie virallinen nimitys. Kynän päässä korkin alla on kova terävänmuotoinen sieni, jolla on helppo siistiä ylitse roiskuneet lakat. Meikäläisen tärisevillä käsillä on taipumusta roiskia lakkaa pitkin sormia, siksi todella tarpeellinen apuväline. Laivalta löysin noita kynsilakkalappuja, putsaavat helposti lakat pois kynsistä! Ovat myös hyvin öljyisiä, joten eivät kuivata kynsiä.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Ravintola Glöd

Kävimme eilen illalla lunastamassa jälleen kerran :D yhden diilitarjouksen. Facediilistä aikoinaan shoppailin kaksi menua yhden hinnalla ravintola Glödiin Korkeavuorenkadulle. Olen kerran aikaisemmin käynyt Glödissä ystäväni kanssa hyödyntämässä heidän samppanjatarjoustaan (vain 5 €/lasi!), mutta nyt tutustuin paikassa ruokaan ensimmäistä kertaa.

Kuva: www.glod.fi

Kannatti käydä, rahalle sai kyllä vastinetta! Normaalisti neljän ruokalajin Chef's Menu maksaa 45 € per pipo, mutta nyt tosiaan maksoimme vain yhdestä. Eli parikymppiä tästä ruoasta - ei todellakaan paha. Olisin mielelläni maksanut täydenkin hinnan. Viinipaketti neljälle ruokalajille kustansi yhdeltä 30 €.

Kuva: www.glod.fi

Sisustuskin oli niin minuun makuuni, kerrassaan ihanan näköistä! Tykkäsin kovasti!

Kuva: www.glod.fi

Kuva: www.glod.fi

Räpsin kuvat ruokalajeista iPhonellani. Pitänee hieman (...) vielä opetella kuvien käsittelemistä sillä vekottimella, näissä kuvissa värit ovat kerrassaan kammottavia. Yritin parhaani vielä parannella photarilla, mutta ei oikein mun taidoilla auttanut... Eli nämä kuvat nyt eivät todellakaan tee oikeutta annoksille, oikeasti ne olivat kauniita ja niissä oli ihanat värit. :) Tsooriii...

Ensiksi nautimme kylmän alkupalan, Salaatti Spicy Carrot. Annos sisälsi grillattua kuminalla maustettua varhaisporkkanaa, yrttisalaattia, avocadoa ja porkkanasorbeeta. Porkkanasorbetti oli aika ovela, hyvää! Pikkuporkkanoissa ei maistunut oikein muu kuin kumina, mutta muuten annos oli mukavan maukas. Kirpsakan herukkainen valkoviini (muistaakseni uusiseelantilainen) sopi kyytipojaksi. Lisäksi tuo musta kökkyrä vasemmalla puolella oli oikein kivan makuinen briossi. :)



Lämmin alkuruoka Savulohta Skåne Smak! sisälsi kevyesti savustettua lohta ja katkarapuja, kevätpurjoa ja punajuurta sekä mietoa Abba-kastiketta. Tämä oli erittäin hyvä annos! Mieskin oli ihan fiiliksissä lohesta, kypsyys oli täydellinen, samoin suola ja mausteet. Hän kun on eeeerittäin tarkka tuon kypsyyden kanssa, ei saa olla liian kypsää, vaan melkein siinä raa'an rajamailla, että kala on mehevää ja suussasulavaa. Niih, ettäs tiedätte. Mutta tämä kala läpäisi kokeen kirkkaasti. :D 

Itse tykkäsin tuosta kevätpurjojutusta eli tuosta vihreästä. Veikkaisin siinä olleen jotain wasabin tyyppistä mausteena. Vai olikohan se nyt sitten tuota Abba-kastiketta? Siitä olimme tämän annoksen kanssa molemmat yhtä mieltä, että (pakaste?)katkaravut olivat ihan turhia. Annos olisi toiminut ihan täysin hyvin ilmankin rapuja, kala oli itsessään sen verran herkullista! Ja kalifornialaisen valkoviinin säestämänä jatkettiin tässäkin ruokalajissa.




Pääruoaksi söimme Marmorihärkää Recado Negro eli hickorypuulla grillattua marmorihärkää, karamellisoitua Radicchio-salaattia ja kuohkeaa Choron-kastiketta. Tässäkin annoksessa monipuolisuutta riitti jopa kahden kastikkeen voimin. Hyviä olivat kummatkin, ei siinä mitään! Mutta ihan yksikin olisi piisannut. Liha oli ihanaa, juuri hyvä medium! Taas ihastuin tuohon salaattiin, hyvää! Pari pientä perunaakin löytyi salaatin alta. Chileläinen punaviini täydensi lihan makua oikein mukavasti.


Jälkiruokanakin oli monenmoista sorttia. :) Rabarbra oli sitruunalla ja kanelilla maustettu raparpericonfit, lisäksi mansikkagranitea ja jogurttimoussea. Tykkäsin kovasti tästä annoksesta, raparperi ja mansikka toimivat hyvin yhteen ja maku oli ihanan raikas. Jogurttimousse oli hyvä makea "vastapaino" raikkaudelle.

Viiniksi tuotiin perinteinen makea jälkiruokaviini. Ihmettelimme tätä kovasti, viini ei nimittäin sopinut annoksen kanssa sitten alkuunkaan! Viini oli ihan liian raskas tällaiselle jälkiruoalle, eivätkä mautkaan oikein kohdanneet. Parhaiten tämän annoksen kanssa olisi voinut sopiva jokin kevyen makeahko kuohuva juoma. Miksei jopa siideri, kuohuviinin sijaan, jos ihan radikaalisti poikettaisiin perinteistä. Jos olisimme hoksanneet pyytää, ihan mikä tahansa kuiva kuohuviini tai samppanjakin olisi toiminut huomattavasti paremmin. Mutta nautimme jälkiruokaviinin sitten erikseen, hyväähän se oli itsessään. Jonkin hedelmäkakun kanssa viini olisi hiponut täydellisyyttä. :)



Päällimmäiseksi mielikuvaksi ruoka-annoksista meille jäi, että annoksissa ei "luotettu" yhteen hyvään raaka-aineeseen, vaan mukaan oli (ängetty on ehkä liian ruma sana) laitettu paljon kaikkea. Karsimisen varaa meidän makuun raaka-aineiden määrässä olisi ollut, mutta kun se on paikan tyyli, niin ei siinä sitten mitään. :) Raaka-aineet kuitenkin toki sopivat hyvin yhteen annoksissa. Mutta yksinkertaisuuskin voi silloin tällöin olla kaunista. :)

Kuva: www.glod.fi

Viinit sopivat ihan mukavasti annosten kanssa, paitsi jälkiruokaviini, josta mainitsinkin jo edellä. Ihan huipputasolle viinien ja ruokalajien yhdistelmät eivät mielestämme yltäneet, parempia yhdistelmiäkin olemme saaneet.

Kuva: www.glod.fi

Mutta kaiken kaikkiaan olimme tyytyväisiä illalliseen. Kokonaisuutena homma toimi, mikään ruokalaji ei jättänyt kylmäksi, vaan kerrankin ihan tykkäsimme jokaisesta. Palvelu oli moitteetonta, ystävällistä ja rentoa. Annosten tuleminen kesti ehkä hieman normaalia pidempään, mutta se ei meitä ainakaan haitannut. Viiniannokset olivat sen verran reiluja, että niiden nauttiminen sivistyneesti :D kesti juuri vähän pidempään, eikä tarvinnut vetää tyyliin "pohojammaan kautta" niin kuin joskus on tullut sellainen tunne. Kun ei sitä viiniä tekisi oikein jättää siihen lasiinkaan. :)

Lämpimät suositteluni Glödille! :)

tiistai 29. toukokuuta 2012

Kätevä PuuPolku

Bongasin Ellit-sivustolta vinkin PuuPolusta. Jos minulla olisi takapiha, tekisin sinne aikamoisen polkuverkoston tällä kätevällä ja hyvännäköiselläkin systeemillä! Toistaiseksi tyydyn sisustamaan parvekettamme, laittelen kuvia kohtapuoliin, kun saan yhden projektini valmiiksi... :)

Täältä voit käydä lukemassa lisää PuuPolusta heidän omilta nettisivuiltaan.

Kuva: http://www.facebook.com/pages/PuuPolku/248304328599337

Kuva: http://ellit.fi/koti-ja-sisustus/sisustus-ja-puutarha/rullattavaa-puupolkua-on-helppo-siirrella

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Musiikkia hautajaisiin

Tiedän, että tämä postaus "hieman" poikkeaa tyylistäni. Lupaan palata kepeämpiin aiheisiin jatkossa. :) 

Mutta kun meidän perhepiirissämme on nyt jouduttu järjestämään kahdet hautajaiset tänä keväänä, niin halusin tämän listan muodossa jakaa hieman musiikkitietoutta eteenpäin. Tietenkin toivon, ettei teille kenellekään tule tarvetta käyttää tätä listaa. Ainakaan pitkään pitkään aikaan. Valitettavasti surua jossain vaiheessa meille jokaiselle tulee vastaan, meistä kun ei kukaan tähän maailmaan jää, vaikka niin haluaisimme.

Netistä löytyy kyllä musiikkivinkkejä esimerkiksi eri seurakuntien kotisivuilta, mutta halusin etsiä lisäksi vähän muitakin kappaleita järjestämiimme muistotilaisuuksiin. Tässä listassa mukana ovat ne vanhat tutut ihanan kauniit kappaleet, mutta myös muutama itselle uusi löytö. 

Isäni ottama kuva

Kummassakin muistotilaisuudessa esitettiin valkokankaalla rakkaastamme tehty kuvaesitys. Lisäksi perinteisesti ääneen luettavat adressit olivat powerpoint-muodossa. Kaikkien muistaneiden nimet listattiin powerpoint-esitykseen kauniiden kuvien kera. Tämän idean saimme vanhempieni ystäviltä. Vaikka perheemme on täynnä muusikoita, emme halunneet itse soittaa esitysten aikana taustamusiikkia, vaan halusimme olla ihan vain yleisönä. Soitimme siis taustamusiikin levyiltä (lue: läppärin iTunesista).

Tässä siis lista muistotilaisuuksissa esitetyistä kappaleista, laitoin levytyksen nimen aina kappaleen nimen alle. Tunnetuimmista kappaleista on toki olemassa tsiljoonia levytettyjä versioita, mutta monet niistä eivät kuitenkaan kuulostaneet korvaani hyvältä. Näistä allaolevista versioista tykkäsin ja niitä uskallan lämpimästi suositella. :) Linkit vievät iTunesin sivulle, josta pääset kuuntelemaan kappaleesta näytteen ja ostamaan kappaleen itsellesi.

J. S. Bach: Air On a G String (From Overture No3 In D Bwv1068)
Great Composers - JS Bach


Toivo Kuula: Chanson sans paroles (Sanaton laulu)
Juha Kangas & Ostrobothnian Chamber Orchestra: Adagietto

 J. Massenet: Thaïs: Méditation
100 Best Relaxing Classics: Hans Kalafusz, Radio-Sinfonieorchester Stuttgart & Sir Neville Marriner


F. Chopin: Prelude 20 In C Minor Op 28-20
Stefan Askenase: A Tribute to Chopin

G. F. Händel: Largo from 'Xerxes'
Slovak Philharmonic Orchestra & Oliver von Dohnanyi: Handel: Fireworks Music - Largo from 'Xerxes'

G. Caccini: Ave Maria
James Judd, Julian Lloyd Webber & Royal Philharmonic Orchestra: Cello Moods

 E. Elgar: Cello Concerto in E Minor, Op. 85: III. Adagio
Jacqueline du Pré, London Symphony Orchestra & Sir John Barbirolli: Elgar: Cello Concerto & Sea Pictures

R. Kajanus: Adagietto
Juha Kangas & Ostrobothnian Chamber Orchestra: Adagietto

G. Mahler: Symphony No. 5 In C Sharp Minor: IV. Adagietto. Sehr Langsam100 Best Adagios: Jukka-Pekka Saraste & The Finnish Radio Symphony Orchestra


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Täällä taas!

Kyllä tämä elämä tästä näyttää menevän eteenpäin omalla painollaan, vaikka kaikenmoista koettelemusta mukanaan tuokin. Päivä kerrallaan!

Mukavaa palata tänne oman blogin pariin, kun uusia lukijoita on putkahtanut Google Readeriin ja Blogloviniin. Kivaa!!! :) Tervetuloa kovasti!

Aivan kerrassaan ihania viime päiviä ollut! Meillä on näyttänyt mittari parhaimmillaan 32 astetta, mutta silloin kyllä aurinko taisi vähän paistella mittariin. :) Todellisuudessa eli varjossa mittari on pysytellyt 20-22 asteessa. Ihanaa! Kyllä se kesä sieltä tulee.

En vielä ole saanut aikaiseksi parvekkeelle laittaa kesäkukkia. Onneksi sain nimipäivälahjaksi (toisen nimen siis) mieheltäni hienon auringonkukan! Siinä varressa on vielä monta aukeamatonta nuppua, joten komeita kukkia lienee luvassa lisää. Ellen sitten onnistu jotenkin sössimään kastelua... :D


Ostaa pätkäisin sitten iPhonen, olen siitä jo kauan haaveillut. Nämä kuvailut suoritin Hipstagram-appsilla. Todella hyvä kamera siinä kyllä on! Ja aikaa saa kulumaan vähintäänkin riittäväksi kaiken maailman appseja testaillessa... Akkua pitää ladata harva se päivä, kun leikin uudella lelullani. :) Mutta en vaihtaisi muuhun puhelimeen enää!

Ennen talvea istutin tuollaisen havupuun parvekkeelle ja se näyttää selvinneen hyvin talvesta. Niinkin hyvin, että on pukannut jo lisää kasvua oksiinsa! Yhtenä päivänä huomasin, että kovasti vaaleanvihreää uutta oksaa oli tulon päällä. Enpä siis heitäkään sitä pois, katsotaan kuinka isoksi se päättää kasvaa kesän aikana! :) Kanervista sen sijaan voisin jo ehkä luopua... :D

Aurinkoisia päiviä ja palaillaan taasen!


torstai 10. toukokuuta 2012

Hetken hiljaisuus

Bloggausinspiraatio tyssäsi nyt hetkeksi, sain eilen suru-uutisen paappani poismenosta. Palailen taas linjoille, kun pahin järkytys on voitettu ja luovuus alkaisi jälleen kukkia. Päivä vain ja hetki kerrallansa...

<3 Lepää rauhassa rakas paappa. <3


sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Sisustuskuvahaaste: Makuuhuone

Tässäpä esittelyssä meidän makuuhuonetta! Kuvat olen ottanut jo ennen vappua, mutta enpä ole saanut tänne aikaiseksi laitella kuin vasta nyt. Uuden lampun hommasin jokin aika sitten Ikeasta, tykkään kovasti! Uudistukselle ei tullut hintaa kuin 18 euroa, että ei sinänsä kovin paha heräteostos. :) Valaisin on Ikean Ekås-varjostin (musta, halkaisija 34 cm), johon ostetaan lamppuosa johtoineen erikseen. 


Tapetin laitoimme itse viime vuonna, tapetti löytyi alelaarista K-Raudasta. Kerrankin tuuria! :)

Näette nyt paapan tekemän tuolin siinä aidossa käytössään. Tosin nyt on harvinaisen siistiä (pikkuisen vaan stailasin), vaatteet ovat siis tuolilla, eivät lattialla. :D Eivätkös olekin hienosti aseteltuna nuo Ainot ja Reinot? :D Peilin kautta näkyy palanen olohuonettammekin.


Korkeat peilit ovat edellisen asuntomme vaatekaapin liukuovet. Ovat muuten käteviä siirtää, kun niissä on jo pyörät valmiina alla! :) Avartavat mukavasti makuuhuonetta, kun ovat tuossa kulmauksessa. Ja kun vaatehuone on vieressä (ovi oikealla), niin saa mallailla vaatteitakin ihan rauhassa lyhyen välimatkan päässä vaaterekeiltä.



lauantai 5. toukokuuta 2012

Vapun herkutteluita

Ennen kuin pääsen asiaan, kerron, että päivitin pitkästä aikaa sivupalkissa olevaa blogilistaani, kannattaa tsekata muutama uusi kiva blogi! :)

Niin se vain vappukin sitten taas humpsahti! Minulle se on yksi vuoden kivoimmista juhlapyhistä, onhan silloin synttärini! :D Yleensä vapun juhlintani alkaa jo synttäripäivänäni aatonaattona, mutta tänä vuonna aloitimmekin ystäviemme kanssa jo aatonaatonaattona lauantaina. Sain jo pari kuukautta sitten idean, että voisimme sitten juhlistaa vuosipäivääni kokkaamalla ystäville illallisen pitkän kaavan mukaan. Ja niin teimme, mukavaa oli! :)

Tässä kuvia illalliselta, tai ehkä ennemmin päivälliseltä noin niinkun kellonajan mukaan jos mennään. :) Voin reseptejäkin laittaa tänne jossakin vaiheessa.

Aloitimme tomaatti-rucolabiscuiteilla, taikinassa oli myös reilusti parmesania makua antamassa.



Seuraavaksi tarjoilimme marinoitua porkkanaa ja raitajuurta paistetun halloumijuuston kera.



Ensimmäistä kertaa kokeilimme kurkkukeittoa, lämmintä sellaista. Toimi kuohuviinin kanssa oikein mukavasti! Keiton kanssa oli focacciaa ja itse tehtyä ruisleipää. Siippa valmisti ruisleipää viikon ajan juuren syöttämisineen jne. :) Kannatti, tuli hyvää! Näköjään on jo käsi tärissyt voimakkaahkosti tuota leipäkuvaa ottaessa... Liikaa kuohuviiniä keiton kanssa?





Pääruoaksi söimme vuohenjuusto-kasvisröstejä, nokkoslihapullia sekä perunasalaattia.



Jälkiruoaksi söimme ensiksi suomalaisia juustoja, nimiä en nyt tietenkään enää muista. Mutta juustot hankittiin Hakaniemen kauppahallista Lentävästä lehmästä. Juustojen kanssa maisteltiin viikunahilloa, mustaherukkahyytelöä ja tekemääni omenahilloa. Lopuksi herkuttelimme vielä munkeilla ja simalla. Tein simaa elämäni ensimmäistä kertaa ja vaikka itse sanonkin, niin kyllä se ihan onnistui ja simalta maistui! :) Kokemuksesta innostuneena, taidan kokeilla kesällä tehdä raparperisimaa. Pitää vain pyytää äidiltä ohje, vinks vinks. ;)



Laitan loppuun vielä pari kuvaa ihanasta synttäribrunssistani, joka minulle tarjoiltiin sitten aatonaattona! Ja samppanjan kera, namskis!!! :) Oli ruisleipää ilmakuivatulla kinkulla, tomaatilla ja rucolalla, juustoja ja paistettua ilmakuivattua kinkkua. Vähänkö se oli hyvää! Sitten mustikkarahkaa hedelmillä ja muffinseja valkosuklaa-ricottajuustokuorrutteella. Ai että! :)

Ai niin ja toki espressokahvit kuuluivat brunssiin myös. Meille on hiljattain kotiutunut mutteripannu, mieheni muisti sellaisen vihdoin hankkia ja meillä on juotu sittemmin espressoa. :)

Olimme pari vuotta sitten käymässä Berliinissä ja siellä yhdessä aamiaispaikassa oli ruoka aseteltu tuohon tyyliin, että lautaselle keskelle jalallinen kulho jogurtteineen ja lautaselle sitten suolaiset palat. Toimii myös näin kotona! :)



perjantai 4. toukokuuta 2012

The Versatile Blogger Award

Jösses, kun tuntuu hyvältä! :) Sain nimittäin The Versatile Blogger Award -tunnustuksen peräti kolmesta blogista!! Niiiiiiin kivaa! Suuret kiitokset teille, eli littleB:lle Littlebigthings-blogiin, J:lle Talo Kotimetsässä -blogiin ja IMAGElle Image black and white -blogiin!!! Olette ansainneet tunnustuksenne! :)


Tunnustuksen säännöt menevät näin:

1. Nimeä 15 bloggaajaa.
2. Kerro heille tunnustuksesta.
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen.
5. Lisää The Versatile Blogger Award -kuva postaukseesi.


Elikäs nyt niitä faktoja peliin.

  1. Haaveilen laskuvarjohyppykurssista! Viime kesänä hyppäämäni tandemhyppy jäi niin mieleeni, se oli jotain kerrassaan uskomatonta!!! :)

  2. Haaveilen myös moottoripyöräkortista. Saas nähdä, viimeistään sitten viidenkympin villityksessä... :D

  3. Luovuin rakennekynsistäni, nyt minulla on ihan vain tavalliset "tynkäkynnet". Saas nähdä, koska pamautan laitattamaan kynnet uudelleen... :)

  4. Inhoan kylmässä vedessä uimista! Talviturkkini heitän mahdollisesti heinä-elokuussa, kun järvivesi alkaa olla lähellä 25 astetta. Silloinkin harkitsen. Kauan. :D Avantouimarit ovat mielestäni täysin seinähulluja.

  5. En tiedä, mikä minusta tulee isona. Kouluttauduin muusikoksi ja musiikkialalle, mutta musiikki ei enää tunnu omalta jutulta. En enää välttämättä haluaisi opiskelemaan, haluaisin tehdä nyt töitä. Mutta mitä töitä, kas siinäpä pulma... Toivon, että ajatukseni nyt tästä kirkastuisivat ja saisin vuosisadan liikeidean, että voisin perustaa oman yrityksen (ja lähteä nykyisestä työpaikastani).

  6. Minua on aina sanottu "siksi rauhalliseksi" meistä kahdesta sisaruksesta. Kuulemma nykyisin asia ei välttämättä enää ole niin. Mene ja tiedä sitten miksi lähipiiri niin sanoo. :D Jaossa ollut temperamentti on siis löytänyt minutkin, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :D Myönnetään, kiihdyn nykyään nollasta sataan paljon nopeammin kuin esim. 15 vuotta sitten. Teininä olin oikeasti rauhallinen ja kiltti, nykyään kuulemma en niinkään! Haha! :D

  7. Haaveilen muuttavani ulkomaille, vaikka vain pariksi kuukaudeksi. Mutta kun en halua sinne yksin lähteä, työt pitävät miehen kuitenkin täällä Suomessa. Olisi pitänyt vain uskaltaa/saada aikaiseksi lähteä vaihtoon tms. silloin nuorena, olisi saanut tämänkin tarpeen tyydytettyä. :)

Semmoisia huimia paljastuksia! :D Tässä sitten tunnustus eteenpäin, olkaatten hyvä! Aurinkoista viikonloppua!


Synttäriarvonnan voittaja on...

...Viivi Kirjeitä Decolle -blogista kommentillaan: "Täältä tullaan kolmella arvalla mukaan! :) Ja täällä ehdoton lemppari on muffinsit, eli kuppikakut. Ja mahtavana kakkosena tulee kaiken maailman kuivakakut! :)" Paljon onnea Viiville! :)

Arpoja tuli yhteensä 32 kpl (tupla- ja tripla-arvat mukaan lukien) ja Random.org arpoi sitten voittajaksi numeron 30.


Kuppikakkutarjotin siis sopinee ainakin kommentin perusteella aika hyvin Viiville, lisäksi mukaan lähtee kasa suklaata. :) Kiitos kaikille osallistuneille, parempaa arpaonnea seuraavalla kerralla! :)

Oli pakko nappaista kuvat eilisestä sushisuorituksestani, olen niin ylpeä itsestäni! En nimittäin ikinä ennen ole ihan itse ja yksin väkertänyt susheja. Aina ollaan miehen kanssa yhdessä niitä tehty. Nyt vain tuli niiiiin mahdoton sushihimo, niin sain päähäni ruveta tekemään niitä itse. Sushivärkit meiltä löytyy aina kaapista. :)

Täytteiksi tuli ensimmäiseen caesarsalaattia, toiseen vain halloumia ja kolmanteen paprikaa, halloumia ja juustodippikastiketta. Tämä viimeisin oli suosikkini! :)




torstai 3. toukokuuta 2012

Sisustuskuvahaaste: Matto

Tervetuloa uusille lukijoille! :) 

Vielä on tämä ilta aikaa osallistua arvontaan! Huomenissa sitten kerron voittajan. Tittididiididiiiii! Jännitys tiivistyy! :) Klikkaa itsesi arvontaan tästä.



Minä aloitan "jo" kolmannen viikon sisustuskuvahaasteessa! :D Tällä kertaa esittelen meidän olohuoneen maton. Nyt kun rupesin miettimään, niin meillä ei kovin montaa mattoa olohuoneen lisäksi olekaan. Keittiössä on pöydän alla, miehellä työhuoneessa ja eteisessä käytävämatot. 

Makuuhuoneeseen en ole laittanut mattoa, enkä työhuoneeseeni, koska minua rupeaa yskittämään ja nenä kutiamaan hirveän helposti, jos on paljon tekstiileitä niissä huoneissa, joissa paljon aikaa vietän. Vaikka minulla ei ikinä mitään pölyallergiaa ole todettukaan. Siksipä oli viisasta ostaa olohuoneeseen kauan haaveilemani nukkamatto! Nyt nenää kutittaa vain silloin, kun katson telkkaria! :D

Saimme maton vanhemmiltani vuosi sitten tupaantuliaislahjaksi, kyseessä on tummanruskea korkeanukkainen Gåser-matto Ikeasta, jos oikein muistan.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...