sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Musiikkia hautajaisiin

Tiedän, että tämä postaus "hieman" poikkeaa tyylistäni. Lupaan palata kepeämpiin aiheisiin jatkossa. :) 

Mutta kun meidän perhepiirissämme on nyt jouduttu järjestämään kahdet hautajaiset tänä keväänä, niin halusin tämän listan muodossa jakaa hieman musiikkitietoutta eteenpäin. Tietenkin toivon, ettei teille kenellekään tule tarvetta käyttää tätä listaa. Ainakaan pitkään pitkään aikaan. Valitettavasti surua jossain vaiheessa meille jokaiselle tulee vastaan, meistä kun ei kukaan tähän maailmaan jää, vaikka niin haluaisimme.

Netistä löytyy kyllä musiikkivinkkejä esimerkiksi eri seurakuntien kotisivuilta, mutta halusin etsiä lisäksi vähän muitakin kappaleita järjestämiimme muistotilaisuuksiin. Tässä listassa mukana ovat ne vanhat tutut ihanan kauniit kappaleet, mutta myös muutama itselle uusi löytö. 

Isäni ottama kuva

Kummassakin muistotilaisuudessa esitettiin valkokankaalla rakkaastamme tehty kuvaesitys. Lisäksi perinteisesti ääneen luettavat adressit olivat powerpoint-muodossa. Kaikkien muistaneiden nimet listattiin powerpoint-esitykseen kauniiden kuvien kera. Tämän idean saimme vanhempieni ystäviltä. Vaikka perheemme on täynnä muusikoita, emme halunneet itse soittaa esitysten aikana taustamusiikkia, vaan halusimme olla ihan vain yleisönä. Soitimme siis taustamusiikin levyiltä (lue: läppärin iTunesista).

Tässä siis lista muistotilaisuuksissa esitetyistä kappaleista, laitoin levytyksen nimen aina kappaleen nimen alle. Tunnetuimmista kappaleista on toki olemassa tsiljoonia levytettyjä versioita, mutta monet niistä eivät kuitenkaan kuulostaneet korvaani hyvältä. Näistä allaolevista versioista tykkäsin ja niitä uskallan lämpimästi suositella. :) Linkit vievät iTunesin sivulle, josta pääset kuuntelemaan kappaleesta näytteen ja ostamaan kappaleen itsellesi.

J. S. Bach: Air On a G String (From Overture No3 In D Bwv1068)
Great Composers - JS Bach


Toivo Kuula: Chanson sans paroles (Sanaton laulu)
Juha Kangas & Ostrobothnian Chamber Orchestra: Adagietto

 J. Massenet: Thaïs: Méditation
100 Best Relaxing Classics: Hans Kalafusz, Radio-Sinfonieorchester Stuttgart & Sir Neville Marriner


F. Chopin: Prelude 20 In C Minor Op 28-20
Stefan Askenase: A Tribute to Chopin

G. F. Händel: Largo from 'Xerxes'
Slovak Philharmonic Orchestra & Oliver von Dohnanyi: Handel: Fireworks Music - Largo from 'Xerxes'

G. Caccini: Ave Maria
James Judd, Julian Lloyd Webber & Royal Philharmonic Orchestra: Cello Moods

 E. Elgar: Cello Concerto in E Minor, Op. 85: III. Adagio
Jacqueline du Pré, London Symphony Orchestra & Sir John Barbirolli: Elgar: Cello Concerto & Sea Pictures

R. Kajanus: Adagietto
Juha Kangas & Ostrobothnian Chamber Orchestra: Adagietto

G. Mahler: Symphony No. 5 In C Sharp Minor: IV. Adagietto. Sehr Langsam100 Best Adagios: Jukka-Pekka Saraste & The Finnish Radio Symphony Orchestra


4 kommenttia:

  1. Kaunis idea jakaa tällaistakin infoa.

    En ole tainnut olla muistotilaisuuksissa, joissa olisi soitettu musiikkia. Hautajaisissa on soinut poikkeuksetta Albinonin Adagio, joka saa aina kyyneleet silmiin, vaikka sitä soitettaisiin muissakin paikoissa/tilaisuuksissa. (Kerran olen purskahtanut itkuun saaristoristeilyllä, jossa kappaletta jostain syystä soitettiin).

    Rakkain ystäväni halusi viimeisinä viikkoinaan keskustellessamme hautajaisjärjestelyistä kuolinlmoitukseensä Hasse Anderssonin Änglahundin kertosäkeen sanat. Laulu on hilpeää sävyltään ja lauletaan skoonen murteella, mutta aina sitä kuunnellessani itken, kun liian aikaisin lähtenyt koiria rakastanut ystäväni on mielessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Vähän jännitti, että mitähän tällaisesta postauksesta ajatellaan, mutta päätin silti julkaista.

      Meillä Pohojammaalla muistotilaisuudet ovat lähestulkoon aina (tai ne ovat olleet ainakin, joissa olen ollut) ohjelmallisia tilaisuuksia musiikkiesityksineen, puheineen jne.

      Albinonin Adagio on myös tuttu kappale, kaunis kuin mikä! Yhdistän myös Adagion nimenomaan hautajaisiin, se soitettiin isomummani hautajaisissa aikoinaan. Jätin sen ihan tietoisesti soittamatta näissä tämän kevään hautajaisissa, koska se on mielestäni taas niin mahdottoman surullisen kuuloinen. Ja koska sitä tosiaan kuulee tosi monissa hautajaisissa.

      Musiikilla on valtava voima tunteisiin, se on totta! Jos jonkin kappaleen yhdistää tiettyyn tapahtumaan, niin se mielleyhtymä pysyy sitten varmasti lopun elämää. Ja vaikka musiikki tosiaan olisi iloisen kuuloista, mutta jos sen yhdistää mielessään surulliseen tapahtumaan, niin haikea olohan siinä tulee. Mutta musiikki on myös hyvää terapiaa, erityisesti kuvien katselu kauniin taustamusiikin kanssa, olen huomannut.

      Poista
  2. Naapurini nukkui pois toukokuun viimeisenä lauantaina ja musiikista tuli mieleen, että kuuntelin silloin Arto Sotavallan Päivät kuin unta. Kaunis kappale kertakaikkiaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuolloin samana lauantaina oli paappani hautajaiset. Surullinen päivä! Kiitos tästä tiedosta, pitääkin jostain etsiä tämä kappale ja kuunnella!

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...