lauantai 6. elokuuta 2011

Aasialainen kasvispaistos

Mieheni runosuoni kukki jälleen kokatessamme ja syntyi aasialainen kasvispaistos! Ihan hatusta vedetty ohje, hyvää tuli silti. Minä toimin tuttuun tapaan assarina pilkkomassa kasviksia. :)

Tämä kuvan versio ei ole ihan niin kuin ohjeessa. Kuvan paistokseen jääkaapista löytyi kukkakaalia, kevätsipulia ja paprikaa. Uutena tuttavuutena mieheni toi kaupasta juuripersiljaa. Hyvältä maistui juuripersiljakin, vähän kuin palsternakkaa. Mukavan voimakkaahko maku siinä, ei mikään "perusporkkana". :) Mutta paistokseen voi heittää melkeinpä mitä kasviksia jääkaapista vain löytyy, mausteet ovat se juttu tässä ruoassa.

Edellisellä kerralla paistoksessamme oli juuri paprikoita ja kukkakaalia, mutta myös lehtikaalia pilkottuna. Lehtikaali sopii muuten hyvin myös paistettavaksi! Ei nahkistunut tai vetistynyt ollenkaan, vaan pysyi suht rapsakkana.



Aasialainen kasvispaistos

lehtikaalia
kukkakaalia
paprika
(halutessasi chiliä pieniksi paloiksi pilkottuna)

Paista pilkottuja kasviksia pannulla öljyssä kuivattujen limelehtien tai sitruunaruohon kanssa hetken aikaa (5-10 min), niin, että kasvikset pysyvät rapsakoina. Lisää paistamisen lopussa tuoretta inkivääriä raasteena tai pieninä suikaleina. Mausta lopuksi sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.

Kasviksia voi pilkkoa sen mukaan mitä on syöjiä. Meille kahdelle riitti oikein hyvin puolikas lehtikaali, kokonainen pieni kukkakaali ja yksi paprika. Annoksesta tuli reilu ja siitä jäi yli, joten tämä satsi riittäisi ehkä kolmelle hengelle lisukkeeksi. Söimme kasvispaistoksen kanssa ensimmäisellä kerralla kanaa ja toisella kerralla aasialaisittain maustettuja lihapullia. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...