Luin juuri Ruusutapetilla-blogista viimeisimmän postauksen, jossa kirjoitettiin siitä, kuinka monet blogit ovat muuttuneet ammattimaisiksi. Olen kyllä samaa mieltä, melkeinpä tällaisia blogeja voisi kutsua ennemmin toimitetuiksi nettilehdiksi. Onhan niitä kiva lukea, katsella upeita kuvia ja haaveilla saavansa edes prosentin verran samanlaista tyylikkyyttä ja "glamouria" omaankin elämään. Siksi tykkäänkin blogeja seurata ja vaikka fanittaa Facebookissa.
Sain kuitenkin tämän ajatuksen ansiosta tehtyä ratkaisevan päätöksen. Olen nimittäin kauan aikaa "stressannut" tästä kotikutoisesta blogistani, kun se nyt ei juuri muistuta näitä ammattiblogeja sitten millään tavalla. Tästä murehtimisestani kertovat esimerkiksi nuo pari postausyritystä asunto- ja tuotekuvista - pelkkiä yrityksiä olla samanlainen kuin muutkin. Upeat järjestelmäkameralla otetut kuvat upeasta vaatehuoneesta tai täydellisestä olohuoneesta, niitä ei löydy Pinkistä työhuoneesta. Sen sijaan, pitäisiköhän minun ottaa KÄNNYKKÄkamerallani :D kuva meidän 3,6 neliömetrin kokoisesta tupaten täynnä olevasta vaatehuoneesta? Ja näyttää, että tällaista on oikeassa elämässä? :)
Mutta nyt päätin, että en ressaa enää. En väen vängällä yritä bongata asuntokuvia ja muuta, julkaisen sitten, jos jotain kivaa tulee vastaan. En yritäkään keskittyä vaikka vain sisustukseen tai ruokaan, vaan aiheita on niin paljon kuin minua kiinnostaa. Kirjoittelen mitä tykkään ja pidän bloggaamisen kivana stressittömänä harrastuksena. Luki tätä sitten joku tai ei.
Voin vakuuttaa, että Pinkki työhuone jatkaa juttujen suoltamista
laidasta laitaan rönsyilevällä tyylillä, mahdottomalla höpötyksellä ja
hymiöiden viljelyllä. :) Kuitenkin vain hieman haaveillen järjestelmäkamerasta ja valokuvaustaitojen kehittymisestä... :)
Terkut Irlanti- ja Skotlanti-nalleilta! :)
Aivan sama juttu käynyt usein mielessä.
VastaaPoistaMinulle tosin blogin pitäminen on suurelta osin sukulaisille ja tutuille osoitettu päiväkirjamainen otos elämästäni.. Mukavia juttuja joita on kiva jakaa. En koskaan saisi itseäni ahdettua siihen "muotiblogaaja"-muottiin ja en yritä edes ahtaa.. Näin on osaltani hyvä:) Ja tämä sun blogi on juuri hyvä tälläisenä! :)
Kiitos vain! Ja samoin! :) Jatketaan siis samaa rataa eikä yritetäkään mennä massan mukana! :)
VastaaPoista