tiistai 6. syyskuuta 2011

Sisäpihat soimaan!

Taloyhtiömme oli yksi niistä onnekkaista, jotka saivat isännöitäväkseen Helsingin Juhlaviikkojen Sisäpihat soimaan! -konsertin. Viime viikonloppuna saimme nauttia Doina Klezmer -yhtyeen mahtavasta musiikista ja sisäpihallemme olikin kertynyt oman arvioni mukaan varmaan satakunta henkeä! Tai ainakin monta monta monta kymmentä ihmistä. Esityksessä oli vuorotellen musiikkia, sekä näyttelijät esittivät Kjell Westön "tarinoita monikulttuurisesta Helsingistä". Tarttuipa kirjailija itse kitaraankin muutaman biisin ajan.

Tykkäsin Doina Klezmerin musiikista tosi paljon! Taitavien muusikoiden työskentelyä on aina mukava kuunnella ja seurata näin entisenä ammattimuusikkona. Melkein tuli haiku takaisin musiikin pariin. :)

Toki unohdin kameran sisälle, enkä sitä enää viitsinyt lähteä hakemaan konsertin alettua, joten napsin kännykällä (huonolaatuisia) kuvia. Mutta ehkäpä näistä kuvista saa edes pikkuisen konsertin ihanaa tunnelmaa aistittua! Puihin oli ripustettu valoja ja olipa hiekkalaatikossa jätkänkynttiläkin tunnelmaa luomassa. Äänentoistokin toimi yllättävää kyllä tosi hyvin! Toivottavasti saisimme tällaisen konsertin kotipihalle toistekin! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...