torstai 22. joulukuuta 2011

Paketointishow

On ihanaa lukea muista blogeista jouluisia postauksia hienoista koristeluista! Ja samalla harmitella, että Pinkissä työhuoneessa ei nyt ihan yhtä ahkerana olla oltu... :) Olen sentään muutaman joulupostauksen saanut aikaiseksi niistä muutamista meidän koristeluista. En vain ole kotia viitsinyt koristella sen enempää, koska lähdemme joulun viettoon Länsi-Suomeen. Ei kukaan ole nauttimassa niistä koristeista joulun aikana. Olisi myös ihanaa kattaa oma joulupöytä oikein hienosti, mutta menemme tänäkin jouluna valmiisiin pöytiin. Mikä sekin on tietenkin kivaa. :) Mutta ehkäpä saamme oman joulumme joskus sitten, pitää nyt vain toistaiseksi malttaa odottaa...

Pidin eilen illalla itsekseni paketointihetken, johon olennaisena osana kuului toki tämä työpaikalta joululahjaksi saatu viini. Oikein hyvää punaviiniä oli. :D


Sitten vähän tykötarpeita paketointishowta varten. Uutuutena uusi rei'itin, sillä tulee sydämenmuotoisia reikiä! Ihana! :) Mulletoi.comista saapi niitä, vinks vinks. :)





Tällaisia paketteja syntyi. Hähähähäää, enpä paljasta, kenelle on mikäkin! :D Sehän tässä vähän huono on ollutkin, kun pystyn julkaisemaan kaikki joululahjavinkit vasta joulun jälkeen, kun koko lähisuku lukee näitä mun juttuja. Että pahoitteluni, kun ei ole mitään vinkkejä tippunut, julkaisen niitä sitten välipäivinä, kun lahjat on annettu. Jospa sitten ensi jouluksi... :)








6 kommenttia:

  1. Plääh! Mä oon tosi surkee paketoija. Ihan kateudesta täällä viherrän, kun katselen muiden bloggaajien ihania paketteja. :( Tosi nätit nuo sun paketit! Ensi vuonna aion satsata kunnolla, pakettikortteja myöten. <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti! Aikoinaan olin vuoden verran töissä Arabian tehtaanmyymälässä ja toisen vuoden Hemtexissä, niin kummasti paketointitaidot kehittyi niinä aikoina. :) Kivaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
  3. Villi arvaus: tuossa ekassa paketissa on viskipullo! ;) Jouluiloa!

    VastaaPoista
  4. Hahaa, eipä ookaan! Eka paketti menee kohta 10-vuotiaalle kummipojalle, ei siis viskiä sinne suuntaan vielä kahdeksaan vuoteen. :D Samoin, ihanaa joulua!

    VastaaPoista
  5. hih, tutun näköisiä paketteja:) kiitos vielä ihanista muistamisista ja oli kiva viettää joulua isolla porukalla!

    VastaaPoista
  6. Eikö vain! :) Kiitos kovasti itsellenne, oli tosi kivaa! :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...