keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

I'm back!

Täällä taas! Blogihiljaisuus on nyt kestänyt jo hetken aikaa, suokaa anteeksi. Viime viikonloppuna oli rakkaan mummani hautajaiset, joten inspiroituminen bloggaamiseen on ollut aika heikkoa viime aikoina. Mutta tilaisuus oli kaunis ja mumman näköinen, sääkin oli ihanan aurinkoinen ja keväinen!

Ajattelin tehdä tästä tämmöisen sekametelisoppakirjoituksen. Kun on monta pientä asiaa mielen päällä, niin kerätäänpä ne tähän yhteen ja aloitetaan sitten seuraavasta postauksesta taas noin niinku teemoittain. :)

1. Pinterest

Blogistaniasta poissaollessani täällä näytti syntyneen aikamoinen härdelli Pinterestistä. Sitä vähän ihmettelinkin joku päivä autossa radiosta kuunnellessani sivukorvalla, että jotakin lehtijuttuja aiheesta oli tehty. Ymmärrän kyllä nyt miksi, kuvien tekijänoikeudethan eivät Pinterestissä sillai ihan kaikkien suomalaisen taiteen sääntöjen mukaan mene. Itseäni ei haittaa, jos ottamiani kuvia sieltä löytyisi. Olisin vain kovasti tyytyväinen, jos olisivat kelvanneet jollekin! :D Mutta taas ex-muusikkona ja säveltäjän vaimona ymmärrän toki tekijänoikeuskysymykset, kuinka tärkeitä ne ovat taiteentekijöille saada korvaus työstään.

Joten, vaikka itse käytin palvelua vain lähinnä keräten inspiraatiokuvia itselleni ihasteltavaksi (vaikka pari kuvaa kerkisin täällä blogissakin julkaista), päätin lopettaa/poistaa Pinterest-tilini, etten aiheuta kenellekään mielipahaa tahtomattanikaan. Ja toisekseen näin itsekkäänä ihmisenä, että jos oikeusjutut leviävät Ruotsista tänne meille Suomeen, ettei sitten ole minun pääni ensimmäiseksi pölkyllä. 

Eipä Pinterest nyt minulle tärkein palvelu ollut, pystyn elämään ilman sitäkin. :) Kunhan nyt ei tule samanlaista kohua vaikka Facebookista, siitä irrottautuminen jo saisi aikaan pahoja vieroitusoireita! :D

Ihan kaikella uhallakin tähän luvatta liitän Pinterestin logon! :D

 



2. Ihanuuksia

Vietin eilen kivan päivän ystäväni ja hänen ihanien lapsukaisten kanssa. Kiitos vielä seurasta J, V ja A! :) Päivän päätteeksi piipahdin pikaisesti Kampin Keskuksessa ja Forumissa tutustumassa paikalliseen liike-elämään. Erinäisten vaatekappaleiden lisäksi löysin nämä söpöt tuikkukipot Tiimarista, vain 1,50 €/kpl! Punaiset keittiöön ja turkoosit olohuoneen aksenttiväreiksi. Yhdessä näitä neljää voi käyttää sitten vaikka jouluna. :) Metallisissa tuikkukipoissa on pohjassa tuollaiset söpöt pikkujalat ja sisällä lasikipot.





3. Mainostaminen blogeissa

Ikuisuusaiheena blogeissa puhutaan mainostamisesta. Hienoa, että ainakin Miia Oma Koti Valkoisesta ja Inanaa White & Freshistä ottivat aiheen tapetille! Pinkkiin työhuoneeseen ei vielä *koputan puuta* ole osunut anonyymejä kommentoijia, joita ottaa päähän blogissa esiteltävät tuotemainokset. Ihan nyt vaan annan tällaisen pienen vinkin, että jokaisessa tietokoneessa on tietääkseni hiiri (joko kiinni siinä läppärissä tai sitten irrallinen pikku vemputin), jolla voi klikata yleensä oikeassa yläreunassa olevaa pienen rastin kuvaa, joka sulkee mainosblogi-ikkunan. Kokeilkaapas sitä, jos jutut ärsyttävät.

Jokaisella bloggaajalla on täysi oikeus kirjoittaa ihan justiinsa siitä mistä tykkää. Ja jos tykkää esitellä tuotteita (palkkiota vastaan tai omasta vapaasta tahdostaan), niin sittenhän esittelee. Minua ei haittaa ainakaan yhtään! Jos en enää halua jotakin blogia jostain syystä seurata, niin en jaksa siitä kovin isoa numeroa tehdä, vaan ihan yksinkertaisesti vain äänestän jaloillani ja lopetan lukemisen. So simple is that.

Minulle ei todellakaan ole väliä, onko bloggaaja hyötynyt postatessaan jostain tuotteesta vai tekeekö hän sen vain sen takia, että on löytänyt uuden kivan tuotteen, josta haluaa vinkata muillekin. Tai joka tapauksessahan asia on niin, että bloggaaja haluaa vinkata uudesta tuotteesta muillekin, jos hän siitä kirjoittaa. Ero on vain se, että maksetaanko siitä vai ei. Ja se on ihan sama minulle, maksetaanko vai ei. Toivoisin, että näin mahdollisimman moni ajattelisi. Eikö se ole pääasia, kun blogeista saa ilmaiseksi paljon kivoja tuotevinkkejä, joita ei välttämättä muuten itse löytäisi!

Pinkissä työhuoneessa ei ole tähän mennessä ollut vielä yhtäkään yhteistyötä minkään tahon kanssa, joten kaikki tuote-esittelyt ovat ihan omasta tahdostani tänne ilmestyneet, kun olen halunnut jakaa teille tietoa löydöistäni. Jos nyt joskus jotain yhteistyöehdotusta tulee, niin ihan satavarmasti siitä sitten erikseen mainitsen ja kerron miten olen yhteistyöstä itse hyötynyt. Näinhän kaikki fiksut tuntemani bloggaajat tekevätkin.

Eli loppuviimeksi tässä blogimainostamisessa ei kyllä mielestäni ole minkään valtakunnan ongelmaa? Vai onko teidän mielestänne? Koska jos joku tästä ongelman haluaa kehittää, niin ihan rauhassa saa tehdä elämänsä vaikeammaksi murehtimalla ja märehtimällä. Minen ainakaan viitti, on tässä muutenkin murehdittavaa. :D

4. Kevätfiilistelyä

Tässä loppuun vielä muutama kevättalvikuva Helsingin Käpylän Taivaskalliolta, jossa olin käppäilemässä joku aika sitten. En osaa järkkärikameraa vieläkään käyttää kunnolla, opettelua vaatii ja vielä näillä hermoilla... Mutta ehkäpä joku päivä vielä osaan ilman käämien palamista laittaa asetukset kerralla kuntoon ja saada hienoja kuvia! :)








9 kommenttia:

  1. <3 <3 Kiva kun palasit! <3 <3

    Tosi kivasti kirjoitit! Ja asiaa! :) Voimia murunen.

    VastaaPoista
  2. Niinpä niin, haikea viikonloppu takana, mutta kaunis oli mumman hautajaistilaisuus <3.

    Iloinen yllätys oli, kun olit taas päässyt kirjoittamisen alkuun. Vai ei taiteilija ole tyytyväinen kuviinsa :). Minusta ne kyllä ovat kauniita, keväisiä. Ihanaa, kun kevät tulee!

    VastaaPoista
  3. IMAGE black and white: Kiitos kovasti! :) <3

    Anne: Ja oli vielä niin ihana sää viikonloppuna, taisi olla mummalla sormensa pelissä! :) <3 No kyllä nuo kuvat nyt menee, mutta mutta... :D Kiva jos tykkäät! Pääasia, kun on aurinkoista ja keväistä!

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa takaisin:) Siinä olikin listallasi monta asiaa. Tuon kuvakohun leviäminen Suomeen lienee vain ajan kysymys, joten hyvän päätöksen teit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain! :) Tein tämmöisen summa summarumin blogistanian pääpuheenaiheista reilun viikon ajalta ja päätin sitten antaa oman osani myös. Totta kyllä! Itsesuojeluvaisto pelaa sen verran, etten enää viitsinyt Pinterestissä viihtyä. Sen verran ovat tapetilla tekijänoikeuskysymykset Suomessa tällä hetkellä, että ajan kysymys tosiaan tuo Pinterest-hommakin vain on.

      Poista
  5. Kiva, että olet täällä taas! Mekin kävimme isän ja muun suvun kanssa saattamassa vanhemman veljeni haudan lepoon. Tilaisuus oli lämmin ja rento, nyt on kaikilla parempi olla taas.. veljelläkin. :)

    Mä en ole - kumma kyllä - saanut negatiivisia kommentteja mainostamisestani, mutta päätin silti kirjoittaa aiheesta. Välitän kuitenkin suuresti lukijoitteni ajatuksista ja mielipiteistä. Vaikka omaksi ilokseni kirjoitan blogia, kirjoitan sitä myös lukijoilleni. Toisesta ihmisestä välittäminen on äärimmäisen tärkeää maailmassa.

    Minä en ole koskaan Pinterestiin vielä tiliä perustanut, enkä perusta. Tekijänoikeustaholla töissä olleena sitä on entistä varovaisempi tuollaisten asioiden kanssa. Jatkossakin lainaan blogiini kuvia. Isommilta firmoilta lupaa en kysele, lähteen toki mainitsen aina. Yksityishenkilöiltä ja muilta pienemmiltä tahoilta pyydän luvan tai jälkikäteen linkkaan heille tien postaukseeni ja jos haluavat kuvansa poistettavan niin sitten teen niin.

    Aurinkoista päivää sinne!

    p.s. Mulla ei näy näissä ponnahdusikkuna-kommenttibokseissa enää mahdollisuutta tilata jatkokommentteja sähköpostiin. Noissa tekstin alle upotetuissa kommentibokseissa mahdollisuus on, mikähän siinäkin oikein on. Sitä ei vaan millään jaksaisi kahlata blogeja läpi ja käydä etsimällä etsimässä kommenttien joukosta, onko omaan kommenttiin vastattu. :/ Onko muilla ollut samaa ongelmaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummaani lainatakseni: Nyt on hyvä. Kaikki hyvin. Näin hän tapasi viimeisinä päivinään sanoa. <3 Totta puhui! :) Paljon voimia sinullekin!

      Hyvä kun kirjoitit mainostamisesta, on se aina hyvä nostaa kissa pöydälle! Itsellenikään ei ole tullut mitään negatiivista kommenttia, mutta joskus luen blogeista ihan törkykommentteja anonyymeilta. Siksi minulla alkoi nousta savu korvista ja päätin myös kirjoittaa pari valittua sanaa. :)

      Mutta sekin on totta, että vaikka itse päätetään, mitä tänne blogiin kirjoitetaan, pitää lukijoitakin ajatella. Varmasti kuitenkin saadaan kuulla parannusvinkkejä lukijoilta joskus. Toivottavasti vain asiat ilmaistaan fiksusti eikä typerästi anonyymina! :)

      Ei kannata Pinterestiin sekaantuakaan, jos et siellä kerran vielä ole. Hauska palvelu se on, mutta tekijänoikeudet eivät todellakaan ole suomalaista tasoa... En sitä tajunnutkaan liittyessäni Pinterestiin, millaista se on. Arvaa vain luinko niitä ehtoja... No onneksi joku muu luki ehdot ja teki lehtijutun, että minäkin ymmärsin! :D

      Mulla on ihan sama periaate, että en isoilta yrityksiltä lupia kysele kuviin, kertokoot sitten, jos haluavat poistettavan. Mutta juuri blogeista ym. sitten tietenkin kysyn luvan. Juuri näin! :)

      Hyvä muuten kun sanoit tuosta kommentoinnista! En olekaan huomannut, että se jatkokommenttien tilaaminen ei ponnahdusikkunavaihtoehdosta toimi. Nyt toimii taas, vaihdoin asetuksia! :)

      Kiitos ja aurinkoista viikonloppua sinullekin! :)

      Poista
    2. Ihanaa, kiitos ja kaikkee! Oli kiva huomata, että nyt on upotettu boksi ja kommentit saa tilattua. Arvaa kuinkahan monta kertaa kävin painamassa refresh-nappulaa täällä sun blogissa eilen ja katsomassa onko kommenttia tullut? ;)

      Ihanaa perjantaita! <3

      Poista
    3. Oli kyllä niin hyvä kun sanoit tästä kommentoinnista! Itse kyllä tilaan joka blogista sähköpostiini ne jatkokommentit, mutta en oo ollenkaan tajunnut tsekata tietenkään niitä täältä omastani, kun ne tulee joka tapauksessa mulle mailiin... :D Hyvä näin! Kivaa perjantaita sinullekin! :)

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...