Tänään iski inspiraatio ruveta askartelemaan joulukortteja. Siis ihan saksien ja liiman kanssa! :) Tähän asti nimittäin olen ostanut joulukortit joko valmiina tai "askarrellut virtuaalisesti" eli kuvankäsittely- ja piirto-ohjelmilla tietokoneella tehnyt kortit ja printannut ne.
Sain meinaan mielestäni aika hyvän idean. Käytän joulukortteihin vanhoja joulukortteja! Sama idea on varmasti jossakin muuallakin jo esitelty, mutta ihan itse tämän hokasin, enkä lukenut mistään. :) Kuten aikaisemmin kirjoitin, en pysty heittämään kaikkia lehtiä pois, vaan säilytän tärkeimmät, vaikka en niitä enää lukisikaan. Sama juttu joulukorttien kanssa, olen säilyttänyt varmaan melkein kaikki saamani joulukortit pienen elämäni ajalta... Eli joulukorttitarvikkeita on loppuelämäksi, kun joulukorttejahan tulee joka vuosi aina sitten lisää. Mutta kierrätys on päivän sana ja minä hentomielinen hamstraaja saan rauhan, että kortit pääsevät uuteen kotiin! Vähän eri muodossa tosin. :)
Mutta tärkein ensin, evääksi talkoisiin toki glögiä ja kanelilla maustettuja kuivattuja omenalastuja. :)
Tämmöiseltä keittiön pöytä näytti touhun tiimellyksessä. Huomatkaa erityisesti reippaasti huvenneet omenalastut. :D
Näistä kahdesta kortista...
...syntyi leikkailemalla tällainen kortti. Tähden ja tekstin lisäksi leikkasin palan alkuperäisen tähtikortin taustatekstistä ja pikkuenkelikortista ohut kaistale yläosaa.
Valmista tuli reilun 20 kortin verran! Sitten loppui liima, pitää jatkaa projektia kaupassakäynnin jälkeen. Kerrankin on muuten pitkistä kynsistä hyötyä! Kynnet menevät mukavasti tunne palojen alle, jos pitää laittaa toinen pikkupala toisen alle liimatessa. :D
Tässä vielä tyylinäytteitä, valitsin omasta mielestäni parhaimpia tänne esille. Te kokeneemmat askartelijat ja -skräppääjät, huomaattehan, että olen ihan keltanokka tässä hommassa, tein vain mitä mieleen juolahti ja mikä omaan silmään näytti hyvältä! :)
Miun tekisi heti mieli kurkata keneltä alkuperäiset kortit olet saanut, hih ;)
VastaaPoistaMä arvasin, että jollekulle tulee ihan varmasti mieleen purkaa mun kortit osiin ja katsella palojen taakse. Mutta päätin ottaa sen riskin! :D
VastaaPoistaJos kortin saan, niin tuskin sitä teen, mutta ajatuksella oli kiva leikitellä... Ihanaa joulua Pinkkiin työhuoneeseen! :)
VastaaPoistaPura ihan rauhassa osiin vaan! :D :D Kortti on ainakin tulon päällä, toivottavasti löytää perillekin! :) Kiitos samoin, mukavaa joulua Portobelloon! :)
VastaaPoista