Vihdoin tänään aamulla uskaltauduin puntarille. Edellisen kerran kävin nimittäin kaksi ja puoli viikkoa sitten, kun Allévo-kuurini päättyi. Ja mikä iloinen yllätys! Painoni oli grammalleen sama kuin silloin reilu pari viikkoa sitten!!!! :) :) En siis ole pettynyt, että ei ollut tippunut enempää, koska väkisinkin paino nousee jonkin verran, kun alkaa pussikuurin jälkeen syödä taas normaalisti oikeaa ruokaa. Ja täytyy myöntää, että vähän on tullut herkuteltua ja siten palkittua itseäni onnistuneesta rankasta dieetistä. Mutta ilmeisestikin herkutteluni on ollut varsin kohtuullista, koska olen onnistunut tiputtamaan ne takaisin tulleet kilot! :) Toisaalta, pussikuurin jälkeen yksi hedelmäkarkkikin tuntuu luksukselta. :D
Olen kyllä kropassani tuntenut tässä viime aikoina kuurin jälkeen, että pari kiloa ainakin on paino kohonnut. Tiedän sen mahastani, ei ole tuntunut enää yhtä litteältä. :D Mutta eilen taas maha tuntui mukavan pieneltä, niin päätin uskaltautua puntarille tänä aamuna. Hyvä niin!
Kuten aiemmin ounastelin, kävi juurikin niin, että annoskokoni pienentyivät kuurin jälkeen melkein itsestään. En nykyään enää yksinkertaisesti jaksa kerralla syödä niin hurjan isoja annoksia kuin ennen. Tietoisesti olen kyllä nyt kasannut ruokaa lautaselleni niin, etteivät annokset taas kasva entisenlaisiksi.
Ehkä tämä projekti tästä, jospa jouluna viimeistään painoni alkaisi kymmenluvulla, jota vaaka näytti viimeksi naimisiin mennessämme 2005... :) Tavoitteena siis mahtua hääpukuun jälleen! :D
On myös ollut ihanaa kuulla perheeltä ja ystäviltä kyselyitä laihtumisesta. Nyt on huippulukemista tasan 8 kg tippunut, vissiin se sitten jo näkyy jossakin! Vaatteissa muuten ainakin tuntuu, ei enää mikään vaate kiristä. Saas nähdä kauanko ulkoiluhousut pysyvät ylhäällä, alkavat olla jo sen verran "mukavat" päällä. :)
Kivaa viikkoa! Ja jos jollakulla on vastaavanlainen elämänmuutosprojekti meneillään, paljon tsemppiä!!! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kivasta kommentistasi! :)