sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Sisustuskuvahaaste: Yllätyksellinen asia sisustuksessa

Mietin kauan aikaa mitä yllättävää nyt keksisin täältä meiltä. Onhan tuossa esimerkiksi n. 2,5 metriä korkea entisen vaatekaapin peili sijoitettu kirjahyllyjen väliin ja eteisen kaapissa samettiverhot liukuovien sijaan, mutta en nyt kuitenkaan valinnut niitä. Ajattelin näyttää meidän taideseiniä. :)

Vaikka "Keep Calm And Carry On" ym. Therese Sennerholtin ja muiden tekstitaulut ovat hienoja ja niitä ihailen, en kuitenkaan niitä osaa mitenkään nähdä meidän seinillämme. Katselen tekstien sijaan mieluummin perinteisempiä kuvia. :) Ja mikäs sen parempaa sitten onkaan kuin omistaa paappa, joka harrastaa maalaamista ja on mielestäni tosi hyväkin siinä. :) 

Eli meillä on taidetta seinillä sitten vähän enemmänkin, kaikki taulut eivät kuitenkaan ole paappani maalaamia. Seiniltämme löytyy myös pari Kaj Stenvallin postikorttia kehystettynä. Alkuperäisiin ei tuo budjetti oikein piisaa, vaikka kuinka ankkatauluja haluaisinkin. En tiedä mikä niissä ankoissa oikein viehättää, kun aika absurdejakin toisinaan ovat! :)



Tässä kaksi paappani maalaamista lempitauluista vähän lähempää kuvattuna.





Seinältämme löytyy myös mieheni isoäidin upea akvarellimaalaus, allaolevassa kuvassa ylimpänä. Kukkien kanssa viihtyy PartyLite-kutsuilta aikoinaan hankkimani kynttiläteline.



Samassa nurkkauksessa kukkien kanssa on myös yksi yllätyksellinen esine. Paappani tekemä kaappikello. Kaappikelloa ei varmaan löydy ihan jokaisen kolmikymppisen parin citykodista. :D Siis ei tämän maalaavan paapan tekemä, vaan sen toisen, joka on tehnyt esim. yöpöytäni. :) Paappa teki kaappikellon meille häälahjaksi. Kaappikello on vähän reilu 2 metriä korkea.



Kuvissa näkyvän kelttiristin ostin Irlannin matkaltamme ja kellohärpäkekoriste on Kuusamosta. :)

2 kommenttia:

  1. Olipas kiva katsoa paappojen tekemiä kauniita esineitä :). Kyllä ne näkyvät kaupunkikotiin istuvan oikein hyvin!

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...