lauantai 14. huhtikuuta 2012

Sisustuskuvahaaste: Yöpöydät

Pakko kertoa, vaikka ei nyt sisustusaiheeseen liity. Leikkasin hiukseni lyhyeksi!!! Jeeee!!!! :) Minulla on nyt suunnilleen kahdeksan vuoden ajan ollut pitkähköt hiukset olkapäille asti. Sitä ennen nuorempana on kyllä ollut samanlainen lyhyempi look, mutta näin "vanhemmalla iällä" ei ole ollut. Olen ihan superinnoissani kun tykkään niin kovasti! Eikä siippakaan pyörtynyt kun minut ensimmäistä kertaa näki. :D Ja tämä oli aika spontaani veto, siinä parturintuolissa vain yhtäkkiä päätin repäistä. Kannatti! :)

Mutta asiaan. :) Meillä on makuuhuoneessa paljon puuta, vanhassa perintösenkissä (kuva löytyypi täältä), isojen peilien karmeissa ja yöpöydissä. Yöpöytäni on paappani tekemä ja kulkenut mukanani lapsuudenkodista lähtien.

Ensiksi mietin, tuleeko makuuhuoneesta turhan perinteisen näköinen, kun on tämän väristä puupintaa niin paljon. Mutta tuo musta tapetti tuo mielestäni sen verran paljon modernia kontrastia yhdessä vaalean laminaattilattian kanssa, että nou hätä.

Kuten huomaatte, lempilukemistoani yöpöydällä. :) Lamppu on hommattu aikoinaan Ikeasta ja kauniista rasiasta paljastuu tuoksusaippua, jota en kuitenkaan raaski käyttää. :)




6 kommenttia:

  1. Hih, sattuipa tuon tuoksusaippuan osalta... juuri eilen tein postauksen Thaimaasta saamastani pyöreässä rasiassa olevasta tuoksusaippuasta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä teitkin, nyt vasta kävin lukemassa! Aika hyvä sattuma! :) Sinullakin oli tosi kaunis se rasia ja saippua! Mullakin on se saippua siellä rasian sisällä kukan muotoinen. Hienon näköinen ja tuoksuu hyvältä! :)

      Poista
    2. Sain sen äidiltäni, myös tuliaisiksi :), mutta häpeäkseni täytyy nyt tunnustaa, että en yhtään muista mistä. Mutta äiti ei kyllä missään kovin kaukana ole lähiaikoina matkustanut. :D

      Poista
  2. Tietysti paapan tekemä yöpöytä kuuluu pitää, näistä jutuista se kodikkuus ja oma persoonallinen tyyli juuri muodostuu! <3
    Kauniita kevätpäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! :) Kiitos ja aurinkoa sinnekin päin! :)

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...