sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Karhunpoika sairastaa...

...häntä hellikäämme jne. Nyt se flunssa iski sitten tännekin. En ole piiitkään aikaan, yli vuoteen ollut kunnolla flunssassa, mutta nyt puolustus petti. Ja sain elämäni ensimmäisen virallisen sairasloman! Eilen jouduin lähtemään töistä kesken ja maanantain vielä lepäilen. Toivottavasti sitten olisin jo kunnossa. Tähän asti kun muusikkona ja yrittäjänä en ole sairaslomatodistuksia tarvinnut, mutta eilen sitten kävin sairaanhoitajan vastaanotolla töihin tarvittavaa sairastodistusta varten ja sitten käskettiinkin olla pari päivää kotona.

Onneksi sain kaksi kivaa haastetta ihanilta Inanaalta ja Valua Kuvasalta, on jotakin tekemistä nyt täällä sohvalla maatessa! :) Haastepostauksia siis luvassa lähiaikoina.

Ikävintä tässä sairastamisessa on se, kun ei vain voi päättää parantua, siis kontrollin menettäminen! :D Ei paljon auta, vaikka eilen yritin muutaman tunnin jaksaa töissä, mutta kun huippaa, niin huippaa. Työkaveri heitti mut pihalle. :D Onneksi heitti. Otetaan nyt iisisti ja parannutaan kunnolla, ettei tauti pitkity.

Toivottavasti ootte muut säilyneet terveinä! Tsemppiä ja syökää nyt kaikkia terveystuotteita, ettette tule kipeiksi! En nimittäin suosittele. :) T. nimim. Petteri Punakuono Bepanthenista huolimatta.

THE SURVIVAL KIT

7 kommenttia:

  1. Koitahan parantua pian! Jos on samaa flunssaa, joka meidän perheessä vieraili juuri, niin reilun viikon kesti ja ihan mieletön nuha liittyi siihen. Nyt sitä nuhakuumetta on liikkeellä. Ihmisen ikuinen riesa...
    Jossain radio-ohjelmassa kerran lauloivat tuota laulua: "Karhun poika sairastaa. Häntää hellii käärme." Kaikkea sitä kuuleekin...

    VastaaPoista
  2. Paranemista!

    Kerran tai kaksi vuodessa tulee flunssa ja etenkin kova yskä, joka kumeudellaan kauhistuttaa kaikki kuulijat... nyt ei ole pitkään aikaan ollutkaan, tosin korvakäytävän tulehduksesta kärsin syksyllä yli kuukauden. Sain erilaisia tippoja ja pillereitä, mutta eipä paljo aauttanut. Lopulta luin joltain terveyssivustola Yhdysvaltojen terveysviraston suosittelevan ensihoidoksi paria tippaa viinietikkaa korvaan pari kertaa päivässä. Hey presto! Se toimi!

    VastaaPoista
  3. Nyt vaan lepäilet ja parannut itsesi! Just yhdellä alle 30 v kaverilla on rytmihäiriöitä ja aika huono happi kun ei ottanut flunssaa tosissaan... Otahan iisisti!

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille ihanille toivotuksista! :)

    Valua Kuvasa: Nuha on ollut pääosassa täälläkin, olen kannattanut nenäliinateollisuutta ihan riittävästi omalta osaltani. Nuo väärinkuullut laulunsanat ovat aina niin hyviä! :D Kauan aikaa ihan näihin vuosiin asti ihmettelin, kun laulettiin "pääsi rinnallein painuu", että mikä ihmeen "painuu" nyt siinä rinnalla on. Enkä hoksannut, ettei "painuu" ollutkaan substantiivi tässä tapauksessa, vaan "pääsi". :)

    Lumo: Onneksi ei ole yskää ollut nyt täällä päin! Silloin ei saa kukaan nukuttua, muistelen edelleen meitä kahta zombieta, kun minulla viimeksi oli yskä. :) Vitsi sentään, kiitos paljon vinkistä! Tulehdukset korvassa ovat aina vihoviimeisiä. Monesti muuten ihan luonnon "antimet" auttavat moneen vaivaan. Itse olen täällä lipittänyt litroittain inkiväärijuomaa (olen keittänyt tuoreita inkivääripaloja ja niiden liemi), joka tuntuisi myös auttavan. Tänään on jo ihan eri fiilis kuin eilen!

    Kotomon Taina: Hui sentään! :( Toivottavasti kaikki on jo kaverillasi paremmin! Valitettavan usein kuulee noita jälkitauteja tulevan ihmisille, ovat yleensä aikas hurjia seurauksia! Vaikka ei uskoisi, että pikku flunssa voi moista aiheuttaa. Olen nyt ihan vain pötköttänyt sohvalla tässä pari päivää, ja olo on jo parempi. On se vain kyllä parempi malttaa mielensä ja mieluummin levätä kuin painaa menemään sisulla.

    VastaaPoista
  5. zemppiä. kokeile inkivääriteetä :) tuoreesta inkivääristä ;)

    VastaaPoista
  6. Kiitos teille! Parempaan päin ollaan jo menossa. Hoipertelin tänään ekaa kertaa töissä, onneksi huomenna on vapaata, saa ottaa vielä iisisti ja parannella loputkin.

    Kiitos vinkistä, inkiväärijuomaa oon täällä litroittain juonut! :) Mieheni kotona on aina lääkitty flunssaa keittämällä tuoreita inkiväärinpaloja vedessä ja sitten se liemi juotu. PIRUN PAHAA!!!!!!!! :D Mutta kun kaataa sekaan ainakin puoli litraa mustaviinimarjamehua ja puoli purkkia hunajaa, niin minäkin pystyn inkiväärijuoman nauttimaan. :D Ja täytyy myöntää, että joko se inkiväärijuoma oikeasti auttaa tai sitten usko siihen vain on niin kova. Pääasia kun auttaa! :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...