Tehtiin joululahjoiksi karkkeja, näitä suklaakonvehteja, manteliherkkuja, suklaapähkinöitä ja kuivattuja omena- ja päärynäviipaleita. Tykättyjä tuntuivat olevan, ainakin niin lahjansaajat kohteliaasti väittivät. :D
Suklaakonvehteihin löydettiin varsin helppo ohje. Kattilaan 1 dl kermaa ja 100 g tummaa suklaata, joka sulaa kerman joukkoon, kun kerma kuumenee. Suosittelen sekoittamaan puuhaarukalla koko ajan, että seoksesta tulee tasainen, eikä pala pohjaan.
Kannattaa valita leivontaan tarkoitettu tumma suklaa esim. Fazerilta. Löytyy yleensä kaupasta leivontaosastolta eikä karkkihyllystä. Jos meinaan tekee tummasta suklaasta, jossa kaakaota on väh. 70 %, tulee tosi tujunmakuista ja pitää lisätä sokeria reilusti. Huomattiin, että kun lisää sokeria vasta valmiiseen suklaa-kermaseokseen, niin se ei liukene kunnolla sekaan, vaan sulaa nesteeksi reunoille ja tulee tyhmän näköistä. Eihän se makua pahenna mutta näin esteettisyyden kannalta. :D Kun on tuommoista makeampaa tummaa suklaata = pienempi osuus kaakaota, niin sokeria ei tarvita.
Sitten tehtiin erilaisia konvehteja. Valmiiseen seokseen lisättiin Marianne Crushia, kuivattuja karpaloita tai rusinoita. Nämä olivat mun favorite-makuja. :) Sitten kokeilin heittää valmista piparimausteseosta mukaan myös. Siitä tuli ihan jees, parempaa olisi ollut, jos olisin laittanut vähän vähemmän sitä maustetta... :)
Kun suklaaseos on jaettu pikkuvuokiin, konvehtien pitää antaa hyytyä kylmässä ainakin muutaman tunnin. Niin kauan, että ovat suht kovia niin kuin "oikeat" vaikka Pandan tai Maraboun suklaakonvehdit. :) Meillä olivat parvekkeella päivän pari, niin hyytyivät ihan hyvin siellä, mustikka-valkosuklaakonvehteja lukuunottamatta.
Eniten maultaan tykkäsin kuitenkin mustikka-valkosuklaakonvehdeista. Mutta. Ajattelin, että samalla systeemillähän tuo toimii, että desi kermaa ja desi suklaata kattilaan jne. Sama se nyt mitä suklaata... Eipä toimi. Konvehdista tuli semmoinen lusikalla syötävä versio, ei hyytynyt vaikka vietti parvekkeella kylmässä parikin päivää. Hyvää tuli, mutta ei nyt ihan helpoin syötävä... Pitänee jatkaa kehittelyä tämän suhteen. Mutta heitin tosiaan valkosuklaa-kermaseokseen kuivattuja mustikoita. Makuyhdistelmä sentis toimii! :)
Noita pieniä konvehtivuokia meillä oli jo valmiiksi ja alkuperäinen ajatus oli pakata herkut nätteihin paperipusseihin, kuten kaikki muutkin. Mutta sitten todellisuus iski raa'asti ja tajusin, että konvehdit eivät kyllä menesty paperipussissa. Niistähän jäisi rasvajälkiä pussiin ja kaikkea. Meinasi jo joulu mennä pilalle, kun ei enää ehtinyt lähteä mihinkään pakkausmateriaalikauppaan (= Tiimariin) ja voi voi voi. Mutta onneksi olen tämmöinen pikku hamstraaja ja löysin kätköistäni juuri niin monta kuin tarvittiin, neljä foliolaatikkovuokaa! Jee! :) Sitä en kyllä ymmärrä mihin ihmeen tarkoitukseen olen ne alun perin ostanut, koska en ole eläessäni tehnyt mitään joululaatikkoa. Mutta pääasia kun vuoat löytyivät, niin sain niihin sitten nätisti pakattua konvehdit. Huh, loppu hyvin, kaikki hyvin. :D
Oli ne oikeesti tosi hyviä,
VastaaPoistaterveisin yksi tyytyväinen lahjansaaja :)
Hyvä juttu! :)
VastaaPoistaNami, ihanan näköisiä ja varmasti myös makuisia konvehteja ootte väkertäneet :) Muhun iski toi valkosuklaa-mustikka -juttu! Pakko varmaan kokeilla kans ja toivoa, etä tulee lusikoitava versio :)
VastaaPoistaValkosuklaa-mustikka oli munkin lemppari! Lusikoitava siitä tällä ohjeella tulee. :) Tuotekehittelyä jatketaan, että tulisi seuraavan kerran konvehtimaisen kova. :)
VastaaPoista