maanantai 30. tammikuuta 2012

Haaste: Viiden tähden shoppailua

Sain Valua Kuvasa -blogista varsin mukavan haasteen! Pääsen haaveilemaan oikein olan takaa:

Jos minulla olisi kaikki maailman rahat, mitkä viisi tärkeintä kohdetta hankkisin ilman materiaalisyyllisyyttä?

Oioioioi. Nyt pitäisi siis pystyä tiivistämään haaveet viiteen tärkeimpään. Paha rasti kyllä nyt. Hyvin paha. :D


  1. Perustaisin oman yrityksen parhaalle paikalle Helsinkiin, budjetti olisi rajaton.

  2. Ostaisin omakotitalon Helsingistä, remontoisin sen viimeisen päälle lattiasta kattoon, ulkoa ja puutarhaa myöden. Ja palkkaisin puutarhurin. :D

  3. Itselleni hommaisin BMW X5:n ja ehkä muitakin bemareita myös autotallin koristeeksi. Mustana kaikki. Automaattivaihteilla.

  4. Matkustaisin esimerkiksi New Yorkiin, Hong Kongiin, Australiaan ja Rio de Janeiroon ja testailisin niissä huippuravintoloita.

  5. Shoppailisin sydämeni kyllyydestä Suomessa ja ulkomailla! En välttämättä kaipaa mitään huippukalliita luksusmerkkejä, vaan sellaisia esineitä, tavaroita, vaatteita, kenkiä ja laukkuja, joista kovasti tykkään.


Jaa-a olisivatkohan sitten siinä. Aika taitavasti osasin yleistää, että nuo viisi kohtaa kattavat aika hyvin monia haaveitani! Olikohan ihan sallittua... :D Mutta pääpiirteissään näin!

Haaveilemaan pääsevät myös nämä seuraavat bloggaajat, olkaapa hyvät! :)




4 kommenttia:

  1. Olipas hauskat ostokset.:) Yleistäminen sallittua. Itsekin kirjoitin ympäripyöreästi ostavani kulkuneuvoja... Nehän voivat olla polkupyörästä lentokoneeseen ja kaikkea siltä väliltä. Sukellusvene voisi olla jännä!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! :) Hei ei ollenkaan huono idea tuo sukellusvene! :D Tosin en tiedä miten ahtaanpaikankammoisena ja vielä veden alle itseni saisin, mutta saahan sitä haaveilla! :)

      Poista
  2. Kiitoksia haasteesta! Otan sen ilolla vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Tulen lukemaan sitten sun haaveita! Mihin ravintolaan haluaisit päästä syömään jne. :D

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...